Uutiset

Metsästysmuseon remontista yli puolen miljoonan lasku

Metsästysmuseon kosteusvaurioiden korjaaminen jatkuu toistaiseksi marraskuun puoleen väliin saakka. Suuren remontin vuoksi haaveet museon laajentamisesta on jouduttu toistaiseksi unohtamaan.

Kosteusvauriot johtuvat rakennuspäällikkö Hannu Mattilan mukaan rakennusvirheestä. Arkkitehtonisista syistä tuuletuskanavista on tehty liian pienet, eikä ilma ole päässyt kunnolla vaihtumaan. Myös lämpöeristyksessä oli puutteita.

-Keväällä sulamisvesiä pääsi hieman valumaan näyttelytiloihin. Mitään varsinaisia vesivuotoja ei kuitenkaan ollut, sanoo Mattila.

Ulkopintojen kunnostus ensi vuonna

Remontti on toteutettu kolmessa osassa, joiden aikana muun muassa uusitaan vesikatto ja räystäät sekä parannetaan tuuletusta. Samalla kattoa korotetaan.

Mattilan mukaan budjetti riittää tällä erää vain yhteen remonttiin, joten rakennuksen ulkopuolen kunnostaminen alkaa aikaisintaan ensi vuonna. Jos rahaa liikenee, aiotaan Metsästysmuseon ulkovaippa kunnostaa silloin kokonaisuudessaan.

-Nyt on tärkeintä saada akuutti tilanne pois alta, eli hoitaa kosteusvauriot. Rakennus ei saa mennä pilalle, toteaa Mattila.

Toistaiseksi Metsästysmuseon remontointiin on palanut rahaa noin 350 000 euroa. Kun ulkoverhoilun uusiminen lasketaan mukaan, tulee kokonaissummaksi noin 500 000-600 000 euroa, arvioi Mattila.

Kosteusvaurioista sysäys uudistumiselle

Museonjohtaja Anne Uotila-Laine sanoo, että kosteusongelmien takia purettua perusnäyttelyä ei saada avattua ainakaan vielä tämän vuoden puolella.

Remontista huolimatta museo on pystytty pitämään avoinna koko ajan. Pääsymaksukin on ollut vain puolet normaalista.

Kosteusvaurioista on ollut se hyöty, että 20-vuotias Metsästysmuseo pääsee uudistamaan lähivuosina koko perusnäyttelynsä. Sama perusnäyttely on ollut nähtävillä vuodesta 1990.

-Hyvä, että remontti käynnistyi. Mitään uudistuksia ei ole kannattanut tehdä ennen sitä, mutta nyt kaikki päästään laittamaan uusiksi, iloitsee Uotila-Laine.

Museonjohtajan mukaan kosteudesta kärsineen salin suunnitteleminen on jo täydessä vauhdissa.

-Haluamme sinne uutta elämyksellisyyttä ja moderniutta. Korkeassa salissa keskitytään tämän päivän metsästykseen. Hirven metsästyksellä on jatkossa iso osa, Uotila-Laine paljastaa.

Iso sali on paitsi näyttävä, myös haastava täyttää. Uudistetussa salissa aiotaan käyttää isompia rakenteita ja laajoja kuvakankaita. Näyttelyä rakennetaan myös voimakkaammin ylöspäin. (HäSa)