Uutiset

Microsoftin luottamusmies avoimena: ”Päivä, jota ei olisi tarvinnut tulla”

Keskiviikkoaamupäivä toi pelättyäkin pahemman uutisen Microsoftin työntekijöille.

Ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Kalle Kiili kertoo, ettei kukaan osannut odottaa koko Microsoftin matkapuhelinliiketoiminnan loppumista.

– Pahimmissa spekulaatioissa oli puhuttu joko Espoon tai Tampereen menemisestä kiinni. Mutta se, että menee molemmat, ei sitä osattu ajatellakaan. Kyllä tämä kova paukku oli, Kiili sanoo.

Hänen mukaansa osa työntekijöistä reagoi paukkuun hiljaisuudella, osa mustalla huumorilla.

– Kaikki ovat olleet yt-neuvottelutilanteessa aikaisemminkin. Ainoa muutos on se, ettei nyt ole toivoa työpaikan säilymisestä.

”Letkut vedettiin irti ennen kuin uudet tuotteet olivat ulkona”

Moni työntekijä on harmissaan paitsi omasta tulevaisuudestaan, myös siitä, että tehty työ jäi täysin kesken.

– Viime syksynä tehtiin uusi organisaatio, käytiin isot yt:t ja tuli uusi strategia. Emme kuitenkaan saaneet yhtään uuden strategian mukaista tuotetta ulos asti ennen kuin letkut vedettiin irti, Kiili ihmettelee.

Helposti mieleen palautuu muisto viiden vuoden takaa, kun Nokian Symbian-puhelinten tuotekehitys lopetettiin kuin seinään Microsoft-yhteistyön vuoksi.

– Tehty työ on mennyt hukkaan, vaikka siihen on käytetty isot investoinnit. Emme pystytty näyttämään markkinoille ollenkaan sitä, mitä tämän uuden strategian mukaisesti ollaan tehty, Kiili sanoo.

Hänen mukaansa keskiviikko oli ”päivä, jota ei olisi tarvinnut tulla koskaan vastaan”.

– Mutta nyt se tuli, eikä tässä auta muu kuin yrittää vaikuttaa niihin asioihin, mihin voi ja koettaa päästä eteenpäin. Samassa tilanteessa ovat nyt kaikki työntekijät, luottamusmiehet ja johtajat. Ei muuta kuin eteenpäin.

Tekeminen loppuu heti

Kiilin mukaan viimeistä työpäivää ei tiedä vielä kukaan. Lopetusajankohta selviää yt-neuvotteluissa. Tuotanto on kuitenkin jo käytännössä loppunut.

– Meille ilmoitettiin, että työn alla olleiden tuotteiden tekeminen loppuu tähän. Eli kyllä se käytännössä tarkoittaa sitä, että suurelle osalle lähtö tulee aika nopeasti eteen.

Ainakin torstaina työntekijät kokoontuvat kuitenkin vielä työpaikalle.

– Kyllä huomenna jatketaan, no ei nyt ehkä työn tekoa, mutta toki porukkaa työpaikalla varmasti on.

Osa lähtee Redmondin pääkonttorille

Entisiä nokialaisia on jo ennestään paljon työttömänä niin Espoossa, Tampereella, Salossa kuin muuallakin Suomessa. Nyt joukko kasvaa microsoftlaisilla.

– Tilanne on huono varsinkin, kun Nokiakin juuri ilmoitti täällä irtisanomisista, Kiili sanoo.

Hän uskoo pienen osan perustavan oman yrityksen. Osa voi lähteä ulkomaille.

– Kaikki, jotka meillä vielä talossa näiden aiempien yt-kierrosten jälkeen on, ovat huippuosaajia. Uskon, että varsinkaan ohjelmistokehittäjillä ei ole kovin suurta hätää, vaan aika nopeasti heille löytyy hommia. Mutta kaikilla aloilla hommia ei tällä hetkellä ole.

Tuleeko osaamispakoa ulkomaille?

– Varmaan tulee jonkin verran. Osa tulee lähtemään Redmondiin Microsoftin pääkonttorille töihin, mutta ne ovat yksittäisiä työntekijöitä, Kiili uskoo.