Kolumnit Uutiset

Mielensäpahoittaminen ei ole uusi musta

Risooko sinua naapurin muodikas pallogrilli, joka on lähitienoon suurin ja kaunein? Se sama, jota varten koko asuinalueen väki joutuu pukeutumaan savusukelluspukuihin aina sunnuntai-iltapäivisin?

Ärsyttävätkö sinua kenties kaikki koirat, joka ilmoittavat itsestään, miten parhaiten osaavat – haukkumalla?

Vastustatko vai puollatko monikulttuurisuutta, jossa maahanmuutto muokkaa suomalaisuutta? Vai monokulttuurisuutta, jossa samalla alustalla kasvaa vain yksi kansa?

Häiritsikö Kantolan tapahtumapuiston korkkaus hetkeäsi hengellisen telkkariruutukokouksen parissa, vaikka asut 30 kilometrin päässä Hämeenlinnasta?

Oletko totaalisen kyllästynyt muihin ihmisiin, ja heidän tympeisiin tapoihinsa ilmaista itseään?

Pidätkö kommentoimisesta ja kritiikin antamisesta, mutta kun saat itse niitä osaksesi, repeät oitis kaikista henkseleistäsi?

Se on ollut muodissa aina. Mielensäpahoittaminen ei ole uusi musta. Vasta hiljattain siitä on tullut kuitenkin varsinainen ilmiö, jopa poliittinen sellainen.

Vaikka valittaminen ja pessimismi ovat meillä suomalaisilla verissä, lienee poliittinen loanheitto näillä leveyspiireillä silti kevyempää kauraa kuin esimerkiksi rapakon takana. Tunteet roihuavat kuitenkin yhtä vahvasti.

Kun kissa nostetaan pöydälle, taistoon voi käydä ryhmästä riippumatta vain heittäytymällä marttyyriksi, mielensäpahoittajaksi. Hyökkäys on paras puolustus, sanotaan.

Tulenarkoja aiheita ovat esimerkiksi erilaisten vähemmistöjen asiat. Näin toimittajan näkökulmasta tiettyjen termien käyttäminen, käyttämättä jättäminen tai erilailla esittäminen on toisinaan kuin heittäisi bensaa nuotioon, on kyseessä sitten kuinka pieni detalji tahansa.

Ihmiset, jotka ovat kokeneet kuuluneensa sorron piiriin ikänsä, ovat ainakin patrioottisimmassa päässä “aina” varpaisillaan ja alati tuntosarvet pystyssä pahimpaan varautuneena.

Tässä vaiheessa turhautuminen on saattanut muuttua vihaksi. Samalla kun puhutaan suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon puolesta, raivon sumentamana eriäviä mielipiteitä ei hyväksytä kuin kuolleen ruumiini yli -tyyliin.

Asioista voidaan olla oikeasti eri mieltä, vaikka se vaikeuttaa keskustelua ja sopimista, puheviestinnän professori Pekka Isotalus on muistuttanut. Totta joka sana, mutta ei mitenkään itsestäänselvyys.