Uutiset

Mielikuvitus lähti lentoon piirustuksissa

Tekemisen riemu ja väri-ilo näkyvät Tuuloksen koululaisten töissä, joilla he ottivat osaa 4H-yhdistyksen järjestämään piirustuskilpailuun.

Kilpailun aiheeksi oli annettu toiveammatti, mutta muuten koululaiset saivat vapaasti näyttää taitojaan ja antaa mielikuvistuksensa lentää.

Kaikki Tuuloksen alakoululaiset eli Pohjoisten ja Syrjäntaan koulujen yli 90 oppilasta osallistuivat kilpailuun.

Tuuloksessa 4H:n järjestämä piirustuskilpailu on keväinen perinne, jota koululaiset tietävät odottaa.

Piirustuskilpailu on 4H:lle yksi tapa antaa lapsille mahdollisuus kehittää taitojaan monenlaisissa harrastuksissa. Toiset kun ovat hyviä esimerkiksi liikunnassa, toiset musiikissa, toiset kuvaamataidossa.

– On tarpeellista kehittää lapsissa erilaisia taitoja sekä tarjota onnistumisen iloa ja hyvää mieltä, Tuuloksen 4H:n toiminnanjohtaja Aila Keskinen sanoo.

Piirustuskerho on Tuuloksessa 4H:n uusi harrastuskerho, joka aloitti toimintansa talvella Outi Juvosen vetämänä. Osa koululaisista on osallistunut kerhoon, ja Aila Keskinen toivotti myös uudet harrastajat mukaan ensi talvena.

Toiveammattien laaja kirjo

Lasten suosikkiammateiksi osoittautuivat eläinten hoitaja sekä traktorin, metsäkoneen tai rekan kuljettaja. Musiikki ja urheilu ammattina kiinnostaa sekä poikia että!tyttöjä.

Poliisi, palomies, metsämies ja ravintoloitsija viehättivät poikia. Heitä kiinnostivat myös tietotekniikka, elokuva ja luontokuvaajan työ.

Tyttöjä kiinnostaa kauneuden- ja hiustenhoito sekä ompeleminen. Myös balettitanssijan sekä kukkakauppiaan ja kahvilanpitäjän ura ovat lähinnä tyttöjen mielessä.

Kilpailun tuomaristona olivat Hämeen Sanomien graafikko Soile Toivonen ja toimittaja Pirkko-Liisa Kastari. Arvostelijoille tehtävä oli iloinen, mutta vaikea oli valita kolme parasta jokaiselta luokalta monen hienon työn joukosta.

– Arvostimme raikasta ja rohkeaa värien käyttöä – aiheen vaatiessa myös herkkyyttä – piirtämisen taitoa, paperin koko pinnan hyväksikäyttöä, kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä, huumorin ja ilon näkymistä kuvissa, Toivonen kertoo.