Uutiset

Mielikuvituskaverit ovat tavallisia, mutta voivat myös kertoa yksinäisyydestä

Helsinki
09.06.2018, 05:54

Kotimaa

Lapsen mielikuvitusystävään tulee suhtautua lempeydellä ja positiivisesti, sanovat asiantuntijat.
Näkymättömien ystävien kanssa leikkiminen on tavallista noin 3-6-vuotiaille lapsille. Sama mielikuvitusystävä voi kulkea lapsen matkassa vuosia. Lapsi hylkää hahmon siinä vaiheessa, kun kuvitteelliselle kumppanille ei enää ole tarvetta.
Mielikuvitusystävän kehittäminen voi toki kertoa yksinäisyydestä, mutta niin asia ei kuitenkaan aina yksioikoisesti ole, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian linjan johtava psykologi Sirpa Sammalo.
Jos lapsi ei esimerkiksi päiväkodissa uskaltaudu leikkimään toisten lasten kanssa, vaan viettää mieluummin aikaa mielikuvitusystävänsä seurassa, häntä kannattaa rohkaista mukaan leikkeihin.
– Sosiaaliset taidot eivät harjaannu mielikuvituskaverin kanssa samalla tavalla kuin reaalimaailmassa, ja päiväkodin yksi tehtävä on auttaa sosiaalisten taitojen kehittymisessä, Sammalo sanoo.
Kuvitteellisen ystävän avulla lapsi voi harjoitella vuorovaikutustaitojaan sekä myös empatiataitojaan asettumalla toisen asemaan. Aikuinen ei saisi naureskella sepitetylle kaverille.
Lapsen mielikuvituksen väheksyminen voi olla haavoittavaa. Siten voidaan pahimmillaan sammuttaa lapsen leikkimisen ilo, pohtii Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen.
– Ujot lapset voivat hyvinkin kehitellä sellaisia mielikuvitusystäviä, jotka ovatkin aika raisuja, jotta he uskaltavat siinä kokeilla vähän erilaisia juttuja, Satuli-Kukkonen sanoo.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Päivän lehti

24.1.2020