Uutiset Helsinki

Mies salakuvasi alastomia tyttöjä uimarannoilla, tuomittiin sakkoihin – “Kuvaaminen kohdistettu sukuelimiin”

Mies myönsi kuvaamisen, mutta kiisti sukupuolisiveellisyyden loukkaamisen.
Valvontalautakunta valvoo asianajajien, lupalakimiesten ja julkisten oikeusavustajien toiminnan laillisuutta. Kuva: Juhani Salo
Kuvituskuva: Juhani Salo

Kuusikymppinen mies kuvasi uimarannoilla alastomia lapsia ja säilytti valokuvia laitteillaan. Mies tuomittiin tänään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa 50 päiväsakkoon sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Oikeudessa mies myönsi ottaneensa 73 kuvaa selvästi alaikäisistä tytöistä, mutta kiisti sukupuolisiveellisyyden loukkaamisen.

Suurin osa kuvauksen kohteista on oikeuden mukaan ollut alle kouluikäisiä.  Yhteensä 58 valokuvassa esiintyy täysin alaston lapsi.

–  Suurimmassa osassa valokuvia ei näy muuta kuin kuvissa esiintyvä lapsi sekä mahdollisesti hiekkarantaa tai vettä, tuomiossa todetaan.

 

Käräjäoikeuden mukaan on selvää, etteivät miehen kuvat ole tilanne- tai yleiskuvia.

–  Ottaen huomioon valokuvien määrän lisäksi se, että suurimmassa osassa valokuvia esiintyy lapsi, jonka sukupuolielin on näkyvissä kuin myös se edellä todettu, että osassa kuvista kuvaaminen on kohdistettu nimenomaan lapsen sukupuolielimiin, on selvänä pidettävä sitä, että miehen motiivi valokuvien ottamiseen on ollut seksuaalinen, tuomiossa sanotaan.

Oikeus katsoo, että mies kuvasi salaa.

–  Sinänsä valokuvissa esiintyvien lasten ei voida katsoa poseeraavan kuvissa vaan kuvia arvioiden he eivät ole tienneet tulleensa kuvauksen kohteeksi.

 

Tuomion mukaan rikos on tapahtunut viime vuoden heinäkuun lopulla Espoossa. Tuomiosta ei kuitenkaan selviä, missä kuvauspaikkana olleet uimarannat sijaitsevat tai milloin tarkalleen mies on lapsia kuvannut.

Tuomitusta 50 päiväsakosta 62-vuotiaalle miehelle tulee maksettavaa 600 euroa. Mies tuomittiin menettämään valtiolle kaksi kameraansa ja kolme muistikorttia. Tietokoneen, levyaseman ja muistitikun mies saa takaisin, jos niiltä poistetaan laiton materiaali. STT