Kolumnit Uutiset

Miesten hiihtokulta on hyvin harvinaista herkkua

Ukrainan tilanne varjostaa Sotshin talviolympialaisten viimeisiä päiviä. Maata edustaa Vladimir Putinin isännöimissä kisoissa mahdollisesti enää vain Sergei Bubka, joka johtaa Ukrainan olympiakomiteaa.

Keskiviikko oli käsittämätön päivä suomalaiselle maastohiihdolle. Aivan heti ei Iivo Niskasen ja Sami Jauhojärven kulta asetu lokeroonsa. Iivo on olympialatujen suurin yllättäjä. Musti sai puolestaan vihdoin palkinnon pitkästä urastaan.

Tilastojen mukaan kultahiihdon sulatteluun jää liiankin paljon aikaa. Edelliset Suomen mieshiihdon olympiakullat ovat vuosilta 1998, 1976 ja 1964.

Suomalaiskaksikon voitontahto ja kisahuumori olivat omaa luokkaansa. Sen taas ei tarvinnut tarttua sen kauempaa kuin loistavilta suomalaisilta naishiihtäjiltä.

Yhdistelmä oli täydellinen: nuori kuvia kunnioittamaton Niskanen ja ärsyttävyyteen asti koiranleuka Jauhojärvi, joka tikkasi ylämäkeen kahta hurjemmin, kun kaksi päätä pidempi saksalainen yritti karkuun.

Pariviesti on nykyajan maastohiihtoa parhaimmillaan. Vaihdossa ja osin myös matkan varrella otetaan armotta kontaktia.

Neuvostoliiton Jevgeni Beljajevin kenkä katkesi Insbruckissa vuonna 1976. Itäsaksalainenkin kolaroi. Suomi karkasi viestivoittoon. Silloinkin sattui kaikki kohdalleen.

Nyt muistetaan kaatunut saksalainen ja Venäjän loistavan Vancouverin olympiavoittajan Nikita Kriukovin horjahdus. Jonkun pitää aina hävitä, jotta syntyy voittajia.

Mika Myllylän Hakuban lumisateessa helmikuussa 1998 voittama 30 kilometrin olympiakulta säilyy aina unohtumattomana. Silloin kulta oli yksinäisen taistelun tulos.

Suomalainen maastohiihto on vaeltanut monet murheen laaksot. Nyt ne voidaan vihdoin jättää vilkuilematta taakse. Se on iso lahja hiihdon ystäville.

Kärsivällisyyttä on vuosien varrella vaadittu ennen kaikkea tavallisilta penkkiurheilijoilta.

Huh, mitkä paineet purkautuivat. Sen saattoi aistia suomalaishiihtäjien ja jopa yleensä hillityn huoltotiimin tuuletuksesta.

Olen vanhana ”havuja perkele” -hiihdon ystävänä lähinnä oksentanut, kun on puhuttu positiivisesta asenteesta. Nyt alan uskoa, että pelkkä raaka työ ja riittävä määrä rautanaulojen syöntiä ei ehkä sittenkään riitä.

Menestystä ei tule pakolla ja puristaen, vaan hyvän kunnon päälle on löydettävä vielä se vaikein: vapautunut itsevarmuus ja hulvaton joukkuehenki, joka yleensä on vain norjalaisten ”salainen” ase.

Urheilijan on hyvä nauraa Mustin tapaan koko Rovaniemen eteläpuoliselle maailmalle, niin eräänä päivänä hän on olympiavoittaja. Pohjoisen mies räjäytti potin, mihin ei ennen kisoja uskonut kukaan.

Seuraavaksi on ehkä opeteltava nauttimaan ruotsalaisten mahdollisesta menestyksestä viidenkympin hiihdossa, mutta huom. ei ikinä jääkiekossa.

Päivän lehti

30.5.2020