Uutiset

Mikä julkisuuslaki, äimistelee viranomainen

Kyllä en tietoja anna. Kyllä en vastaa kenelle tahansa, joka sähköpostilla tivaa yksityiskohtia toiminnastamme. Virka-aseman haltijan ei tarvitse mitä tahansa taviksia ja rasittavia kysymyksiä sietää.

Mitä ne vastauksillakin muka tekevät?

Sanamuodot on lainattu Tuomas Kyrön mahtavasta Mielensäpahoittajasta, mutta ajatuksen sisältö tulee suoraan suomalaisilta viranomaisilta. Mikä julkisuuslaki, ja minunko sitä muka pitäisi noudattaa, tuntuvat kansalaisten yhteydenottoja välttelevät viranomaiset ajattelevan.

Tämä selviää avoimuuskokeesta, jonka valtio-opin professori Matti Wiberg teki opiskelijaryhmänsä kanssa tänä syksynä. Kokeen surulliset tulokset ovat sunnuntaista lähtien komeilleet eri medioissa.

Wibergin ryhmä sai karut tulokset. Tiedustelu korkeimman johtajan palkasta ja hänen työsuhde-eduistaan lähetettiin noin 230 viranomaiselle. Vain 15 vastasi asiallisesti.

Viisitoista!

Loput, joiden joukossa ovat muiden muassa Kanta-Hämeen käräjäoikeus, Kanta-Hämeen syyttäjänvirasto ja Hämeenlinnan maakunta-arkisto, eivät joko vastanneet lainkaan tai venkoilivat vastauksissaan.

Toimittajallakin on välillä vaikeuksia saada viranomaisia ymmärtämään, ettei sana ”julkinen” ole synonyymi salattavalle, pimitettävälle tai mahdollisimman hankalasti saatavalle. Avoimuuskoe osoittaa, että tavallinen tiedonpyytäjä vasta onkin helisemässä.

Kuinka moni uskaltaa jatkaa pyytämistä, jos viranomainen väittää pyyntöä merkilliseksi tai asemaansa hyväksikäyttäen kieltäytyy sitä antamasta?

Kuulostaa siltä, että viranomaiset ovat rakastuneet omaan kyseenalaiseen valtaansa tai eivät ole vaivautuneet opettelemaan omaa työtään. Luultavasti kumpaakin, sillä kokeessa viranomaiset olivat esiintyneet ylimielisesti, alentuvasti ja aggressiivisesti tyyliin mitäs tänne sähköpostittelet.

Avoimuudesta on säädetty useassakin laissa. Sen ydin on yksiselitteinen: julkiset tiedot on oikeus saada kenen tahansa, pyydetyllä tavalla ja ilman vetkuttelua. Jos lähettää sähköpostia, viranomaisen on vastattava sähköpostitse.

Pyytäjän ei ole pakko kertoa, mihin tietoja tarvitsee tai edes sitä, kuka kysyy. Eikä viranomaisen pitäisi sitä edes tivata – vaikka kokeessa reputtaneet viranomaiset kyllä aivan surutta tivasivat.

Wibergin kokeen tulosten on syytä olla jäämättä äimistyttäväksi lehtijutuksi, jonka jälkeen nimeltä mainituissa virastoissa luimistellaan hetki ja palataan sitten vanhaan kunnon ihmisten pelotteluun.

Nyt on aika muistuttaa viranomaisille, mikä julkisuuslaki on, mitä se tarkoittaa ja miten vastaisuudessa toimitaan – ja olisi pitänyt jo toimia.

Lisäksi avoimuuskokeen perusteella voi hyvällä syyllä suositella, että viranomaiset kävisivät myös käytöskurssin.

Marika Riikonen

Päivän lehti

4.6.2020