Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) luopuisi vanhakantaisesta aluepolitiikka-sanasta ja puhuisi alueiden elinvoimasta.
Uutiset Helsinki

Mika Lintilä: Valtionyhtiöiden pääkonttorit voisivat sijaita siellä, missä yhtiön toimintakin on

Omistajaohjausministeri Mika Lintilän (kesk.) mielestä monissa tapauksissa pääkonttorin sijainti lähellä alan osaamiskeskittymää voisi olla kilpailukyvyn kannalta parempi ratkaisu. Lintilä ei ota kantaa siihen, mitä valtionyhtiöiden pääkonttoreita voitaisiin siirtää pois pääkaupunkiseudulta.

Omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) otti valtionyhtiöiden pääkonttorien sijainnin esille työ- ja elinkeinoministeriön aluepolitiikan tulevaisuutta käsittelevässä tilaisuudessa maanantaina Helsingissä.

– En nimeä mitään yksittäistä yhtiötä. Se lähtee aina yhtiön edusta. Jos yhtiön toimipiste tai selkeä osaamisalue on selkeästi jossakin muualla, niin ei ole mikään itsestäänselvyys, että pääkonttori olisi pääkaupunkiseudulla.

Lintilän mukaan jokaisen yhtiön pitää pohtia oma tilanteensa, eli onko yhtiöllä esimerkiksi toimitilaratkaisujen osalta edullisempaa pitää pääkonttori muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Lintilä sanoo itsekin tarkastelevansa, ovatko yhtiöiden ratkaisut perusteltuja.

– Päätökset jäävät yhtiöiden omaa harkintaan, mutta kyllä pientä tarkastelua tulee tehtyä, ollaanko yhtiön kautta optimaalisessa tilanteessa.

Myös kansalaisilta tukea pääkonttorien siirrolle

Työ- ja elinkeinoministeriön järjestämää tilaisuutta pohjusti tutkimuslaitos e2:n ministeriölle aluepolitiikasta tekemä tutkimus.

Klusteriajattelu saa tukea myös tutkimuksesta, jonka mukaan runsas puolet suomalaisista piti perusteltuna, että valtionyhtiöiden pääkonttoreiden sijaitsemista siellä, missä on toimialan osaamista ja resursseja. Pääkonttoreiden hajasijoittamista kannatti kolmannes. Yhdeksän prosenttia kansalaisista sijoittaisi valtionyhtiöiden pääkonttorit pääkaupunkiseudulle toimialasta riippumatta.

Sen sijaan valtion virastojen ja laitosten perinteinen alueellistaminen ei kansalaisten mielestä enää ole tätä päivää. Valtion työpaikkojen hajasijoittamista maakuntiin tukee tutkimusten mukaan vain joka viides.

Ministeri Lintilä sanoi, että virastojen sijoittelu ei ole osoittautunut elinvoimatekijäksi, vaan elinvoimaa alueille tulee ennen kaikkea yritysten kautta.

Lintilä haluaisi luopua kokonaan vanhakantaisesta aluepolitiikka-sanasta.

– Uuden ajan aluepolitiikka on elinvoimapolitiikkaa. Valtio ei valitse tai määrää voittajia tai häviäjiä, vaan toimii menetyksen mahdollistajana, Lintilä sanoi.

Asutusta toivotaan koko Suomeen

– Suomen eri alueiden kehittämistä ei juuri vastusteta. Selkeä enemmistö, 58 prosenttia kaikkien puolueiden kannattajista on kehittämisen takana, e2:n johtaja Karina Jutila kertoi tutkimuksen tuloksista.

Näin ollen kyselyn tulos oli samassa linjassa kuin Ylen kesällä Taloustutkimuksella teettämä kysely, jonka lopputulos oli myös se, että koko maa pitää pystyä pitämään asuttuna. Tutkimustuloksista keskusteltiin kiivaasti kesällä.

Tuoreessa e2:n tutkimuksessa eroja löytyy puolueiden kannattajien välillä. Kokoomuksen kannattajien enemmistö, 63 prosenttia, haluaa nähdä asutuksen keskittyvän suurimpiin kaupunkeihin ja maakuntakeskuksiin. Keskustan ja perussuomalaisten kannattajista yli 70 prosenttia pitää toivottavana asutuksen jakautumista eri puolille maata. Muiden puolueiden kannattajat asettuvat näiden näkemysten väliin.

Suomen eri osien kehittämisessä tärkeimpänä tahona pidetään valtiota. Seuraavina tulevat kunnat ja maakunnat lähes tasoissa. Euroopan unioni pidettiin vähiten tärkeänä.

Parhaina keinoina vahvistaa maan eri osien elinvoimaisuutta ovat laadukkaat julkiset peruspalvelut, toimiva liikenneinfrastruktuuri ja elinvoimainen yritystoiminta.

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930