Uutiset

Miksi asiakaspalveluun ei pääse läpi?

Seppo Ilvonen tulee lakki kourassa elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen luo ja näyttää puhelintansa.

Parhaillaan Ilvosen omakotitalo on sähköittä Lopella.

-Näin toimii Fortumin asiakaspalvelu, Ilvonen pukahtaa ja antaa puhelimensa Häkämiehen korvalle.

Puhelin tyyttää kolme kertaa, jonka jälkeen ei tapahdu mitään.

Sitten ministerin pitääkin lähteä pitämään puhetta Lopen kunnanvaltuuston saliin, joka on tupaten täynnä ihmisiä.

Ilvonen kääntyy Fortumin käyttöpäällikön puoleen, joka kysyy, missä Ilvonen asuu, ja lähtee sivummalle puhumaan puhelimeensa.

-Meni kauemmas, etten kuule, mitä se puhuu. Taas on tunnin ollut sähköt poikki ja ikinä ei pääse asiakaspalvelussa läpi. Sen vuoksi tänne tulin, kun tiesin, että ovat täällä.

Miksi ministeri tuli juuri Lopelle?

Keskiviikkoiltana ministeri Jyri Häkämies järjesti Lopen kuntalaisille kuulemistilaisuuden. Paikalla oli niin Fortumin kuin Vattenfallin johtajat. Edustettuina oli myös Lopen kunta, Kanta-Hämeen pelastuslaitos ja Hämeen aluehälytyskeskus.

Ennen tilaisuutta Häkämies kävi tutustumassa Lopen myrskytuhoihin. Kohteet oli valinnut Fortum.

-Kyllä täällä olisi ollut parempiakin kohteita. Nämä paikat on jo siivottu, kommentoi kansanedustaja ja Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Heinonen.

Häkämies ei suinkaan tullut Lopelle Heinosen pyynnöstä vaan järjesti itse itsensä Lopelle.

-Seurasin myrskyn aikaan Timon toimia Facebookissa. Täällä myrsky teki paljon tuhoja ja sen vuoksi valitsin tutustumiskohteeksi Lopen.

Miksi apua ei pyydetä viranomaisilta?

Kuntalaisten tunnelma kunnantalolla oli maltillinen.

Yleisö kysyi, mikseivät yhtiöt ota apua vastaan Puolustusvoimilta tai yksityisiltä metsureilta tai koneyrittäjiltä.

Sähköyhtiöiden ja elinkeinoministerin mielestä varusmiesten käyttämisessä ei ole mitään järkeä.

-Meillä oli kolme kertaa tilanne, että omatkin miehet piti kutsua pois tilanteen vaarallisuuden vuoksi, kertoo Vattenfallin johtaja Tapani Linkola.

Ministeri Häkämies kertoi, että Puolustusvoimilta on saatu aggregaatteja ja apua matkapuhelinverkon korjaukseen.

-Tällaisissa asioissa tarvitaan ammattilaisia. Pelastuslaitoskaan ei voi työskennellä näissä olosuhteissa ilman sähkömiesten apua.

Maakaapeloinnista riitti myös puhetta.

Linkola sanoi, etteivät yhtiöt tarvitse valtion apua investoinneissa, mutta asiakkaille siitä tulee kustannuksia.

-Siitä pitäisi herättää keskustelua.

Yleisössä ihmeteltiinkin sitä, kuinka sähköyhtiöt ovat sijoittajille todella tuottavia.

-Riski on siirretty kuluttajille, loppilainen kesäasukas Tapani Laakso sanoi.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies aikoo keskustella sähköyhtiöiden kanssa, kuinka tulevaisuudessa turvataan sähkön saaminen.

-Kyse on monopoliliiketoiminnasta. Vuoden vaihteessa tuli voimaan kohtuullisen säätelyn malli, jossa on investointikannustin. Pitää keskustella myös maantielaista, jotta sähkölinjat saisi kaivettua tien viereen.

Pitääkö oikeasti kirjautua twitteriin saadakseen tietoa?

Kunnanjohtaja Karoliina Viitanen halusi erityisesti, että sähköyhtiöt ymmärtäisivät, kuinka tärkeää tiedottaminen myrskyn jälkeen on.

-Tietoa pitäisi tulla myös suoraan kuntaan, ettemme ole saman asiakaspalvelun varassa kuin tavalliset ihmiset. Sitten voisimme informoida kuntalaisia paremmin.

Viitanen sanoo, että Tapanin ja Hannun myrskyistä Vattenfall selviytyi Fortumia huomattavasti paremmin. Kunnanjohtajan piti kirjautua Twitteriin, että sai tietoja Fortumin tilanteesta.

-Sekä valtiolle että sähköyhtiöille haluan sanoa, että investointeja pitää priorisoida. Kaapeleita vaan maahan. Eivät viikon sähkökatkot ruuhka-Suomessa ole tätä päivää. (HäSa)

Menot