Uutiset

Miksi en enää lottoa

Se on loppu nyt. Nimittäin lottoaminen. Viime kierros sai olla minulle viimeinen.

Itse asiassa minun on pitänyt lopettaa ajat sitten, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi.

En vastusta arpajaisia tai Veikkauksen toimintaa sinänsä, mutta en kestä jättipottihysteriaa enkä halua olla siinä enää mitenkään mukana. 

Seitsemän miljoonan jättipotissa ei nimittäin ole mitään järkeä. Sen sijaan pienemmissä voitoissa olisi.

Luulisin, että suurin osa suomalaisista tulisi hyvin onnelliseksi esimerkiksi 300 000 eurosta -moni myös 30 000 eurosta ja jopa 3 000 eurosta. Viime lauantaina 7,2 miljoonan euron lottopotista olisi saanut 24 kappaletta 300 000 euron voittoja, 240 kappaletta 30 000 euron voittoja ja 2 400 kappaletta kolmen tonnin voittoja. 

Tällä viikolla maassamme voisi olla siis yli kaksi sataa sievoisesta voitosta onnellista ihmistä tai yli kaksi tuhatta iloisesti yllättynyttä kansalaista. Mutta sen sijaan on yksi ihminen, joka on todennäköisesti aivan äimän käkenä -ehkä koko loppuelämänsä.

Veikkaus perustelee jättipotteja sillä, että niiden avulla saadaan ihmiset lottoamaan. Niin varmaan on, mutta kyllä niiden takia jotkut myös jättävät lottoamatta.

Minusta olisi paljon järkevämpää osallistua rahapeliin, jossa voitot ovat kohtuullisia ja joissa voittamisen mahdollisuus olisi edes jossain määrin realismia.

Miksi en sitten ole lopettanut jo aiemmin? Ehkä jossain mielenpohjalla on ollut ajatus, mitä jos sittenkin… Niin, olen ajatellut niin kuin mainoksessa sanotaan: elämä voi muuttua.

Näin siitä huolimatta, etten pohjimmiltani ole ollenkaan varma, tulisinko onnellisemmaksi, vaikka voittaisin miljoonan tai kaksi -tai jopa sen seitsemän miljoonaa, joka viimeksi oli jättipottina. 

Jos minulla olisi yhtäkkiä varaa toteuttaa aivan kaikki haaveet ja päähänpistot, tuntuisiko enää mikään miltään? Miksi enää ponnistelisin minkään eteen?

Esimerkiksi palkkatyötä ei kannattaisi tehdä. Ja olisiko minulla edes oikeutta pitää työpaikkaa, jota en tarvitsisi toimeentulon takia? Sehän olisi suorastaan väärin niitä kohtaan, joilla ei ole työtä eikä omaisuutta.

O
saisinko tehdä loppujen lopuksi mitään kivaa tai järkevää, jos maailma olisi täysin avoin ja mahdollisuudet rajattomat. Normaalissa elämässähän vaihtoehtoja on aika vähän. Arkiaamuisin ei tarvitse miettiä, mitä tänään tekisin, mihin lähtisin ja keitä tapaisin, vaan osoite on aina sama: tänne työpaikallehan minä. Vaihtelu on siinä, että joskus onkin iltavuoro, ja viikonloppuisin on vapaata.

Työhön sidottuahan tämä elämä on, välillä tylsääkin, mutta toisaalta turvallista. Jos kaikki olisi mahdollista, miten ihmeessä osaisin tehdä parhaat mahdolliset valinnat?

Muistan, kun tuttavani kerran kehotti katsomaan yhtä Mersuun astuvaa naista. Hän sanoi, että kertoo sitten myöhemmin, mistä on kysymys. Ja kysehän oli pienehkön paikkakunnan lottovoittajasta, josta oli tullut paikkakunnan puolijulkkis.  

No, Hämeenlinna on vähän isompi paikka, mutta kai täälläkin olisi aika vaikeaa voittaa miljoonia euroja niin, ettei sana leviäisi. Mutta kun lopetan lottoamisen, en myöskään joudu lottovoittajajulkkikseksi.

Päivi Ojala