Uutiset

Miksi huippu-urheilussa  on niin vähän romaneja?

Mikkeliläinen Olavi Hagert oli 11-vuotiaana hieman ylipainoinen ja halusi laihtua. Mielekkäimmin se tapahtuu nyrkkeilysalilla, Hagert ajatteli.

Kotona uuden harrastuksen aloittaminen ei ollut kuitenkaan ilmoitusluontoinen asia. Osaltaan asiaan vaikutti se, että hän on romani.

Romanikulttuurin yksi erityispiirteistä on häveliäisyys, johon liittyy muun muassa peittävä pukeutuminen. Ei saa pukeutua ”vajaasti”, ainakaan vanhempien romanien silmien edessä.

Vaikka Hagert kasvoi vanhoillisesti romanikulttuuria tulkitsevassa perheessä, hän sai isältään luvan aloittaa nyrkkeilyharrastuksen.

Nyt, 13 vuotta myöhemmin, Hagert on ammattilaisnyrkkeilijä. Takana on kolme ottelua paidattomana ja yhtä monta voittoa. Tulevaisuuden tavoitteet ovat kovat.

 Haluan olla jonain päivänä maailmanmestari.

HAGERT MYÖNTÄÄ, ettei romaniyhteisön suhtautuminen hänen urheilu-uraansa ole ollut aina pelkästään kannustavaa.

 Miksei Olavi kunnioita kulttuuria, vaan hyppii alasti televisiossa? Onko poika sekaisin? Tällaistakin palautetta on tullut puhelimitse isälleni.

Romanikulttuuriin kuuluu myös vahvat perhearvot. Perhe määrittää rajat, miten romanikulttuuria noudatetaan. Kun on perheen hyväksyntä, se riittää.

 Toki mietin itsekin nuorempana, onko valitsemani tie sopiva. Halusin kuitenkin kulkea kohti unelmaani, Hagert muistelee.

Suomen Romanifoorumin toiminnanjohtaja Allan Lindberg vahvistaa, ettei kulttuuri estä kilpaurheilua.

 Urheilu voisi olla romaneillekin yksi väylä murtaa ennakkoluuloja ja lähentyä valtaväestön kanssa. Vaikka yksittäisiä soraääniä voi kuulua, on Olavi romanipiireissä idolin asemassa. Jos laitetaan riviin 30 romania, heistä 28 suhtautuu Olavin nyrkkeilyuraan positiivisesti, Lindberg arvioi.

HAGERT ON SAANUT urheilulta paljon. Ihan ensimmäiseksi täyttyi tavoite laihtumisesta.

 Kun menin 11-vuotiaana salille, painoin 50 kiloa. Puolen vuoden kuluttua ottelin ensimmäistä kertaa ja painoni oli 39 kiloa.

Myös henkisesti nyrkkeily avasi Hagertille uuden maailman.

 Sain salilla onnistumisen tunteita, joita en ollut aikaisemmin saanut. Nyrkkeily toi kavereita ja hyväksyntää. Sekin oli romanipojalle itsetunnon kannalta iso asia.

Kilpailullisestikin Hagert on menestynyt. Hän voitti juniorina Suomen mestaruuden ja edusti Suomea EM-kisoissa. Aikuisten SM-kisoissa Hagert saavutti amatöörinä hopeaa ja pronssia sekä kuului vuoden 2012 olympiavalmennusryhmään ennen kuin siirtyi ammattilaiseksi.

Väliin mahtui kuitenkin neljän vuoden tauko nyrkkeilystä.

 Sairastuin Crohnin tautiin. Se on uusiutuva, tulehduksellinen suolistosairaus, joka laskee vastustuskykyä. Sairastelin paljon, paino putosi, lihakset hävisivät ja olin kalpea.

Hagertin elämään tuli tyhjyys, sillä myös työt liikuntaneuvojana piti jättää.

 En vain jaksanut, ei ollut voimia.

Vuonna 2013 tauti saatiin lääkityksellä ja oikealla ruokavaliolla hallintaan. Seuraavana vuonna syntyi kipinä palata nyrkkeilykehään, tällä kertaa ammattilaisena.

 Otin yhteyttä suomalaisia ammattilaisia valmentavaan Pekka Mäkeen, ja hän näytti vihreää valoa.

 Kun olin aloittanut treenaamisen, Pekka ilmoitti, että ensimmäinen matsi on Hartwall Areenalla. Silloin ajattelin, että vau. Sain aivan uutta intoa.

Nykyään Hagertin arki on kurinalaista.

 Aamutreeni kello 6, sen jälkeen koulupäivä ja toinen treeni iltakuudelta. Kauheasti muuta ei elämääni mahdu, kokiksi opiskeleva mikkeliläinen sanoo.

SUOMESSA ROMANEITA arvioidaan olevan 10 000–13 000. Muutamia menestyneitä kilpaurheilijoita löytyy lähinnä kamppailulajeista sekä raviurheilusta. Tosiasia kuitenkin on, että romaniurheilijoita on hyvin vähän. Miksi?

 Urheilu ei saa erityistä arvoa meidän kulttuurissamme. Mitään estettä urheilemiselle ei kuitenkaan ole, Allan Lindberg sanoo.

Hagert epäilee, että syyt liittyvät silti kulttuuriin.

 Jos nuori kokee, ettei harrastukselle ole takana romaniyhteisön tukea ja hyväksyntää, kaikki eivät uskalla toteuttaa itseään, vaikka haluja olisi, Hagert pohtii.

Pukeutumisen vahvaa asemaa romanikulttuurissa ei voi liikaa korostaa. Tiukimman linjan edustajat eivät esimerkiksi hyväksy työpaikalla muuta kuin romanikulttuuriin kuuluvan asun, vaikka se rajoittaa työnsaantimahdollisuuksia. Näissä piireissä kilpaurheilun harrastaminen ei ole mutkatonta.

 Kärsivällisyyskään ei kuulu tyypillisesti romanien vahvuuksiin. Monella romaninuorella on liikunnallisia lahjoja, mutta pitkäjänteisyys on urheilussa välttämätön lahjakkuuden muoto, Hagert arvioi.

Urheiluun liittyvä tähtikulttikaan ei istu romanikulttuuriin.

 Romanisuvuissa ihmisarvoa ei mitata koulutuksella tai vaikkapa urheilusankaruudella, vaan vanhemmat ihmiset ovat niitä, joita kohdellaan paremmin kuin muita, Lindberg tietää.

Mitä jos romanista tulisi urheilun avulla kansallissankari? Eikö se voisi parantaa valtaväestön suhtautumista romaneihin ja vähentää ennakkoluuloja?

 Ihan varmasti, Hagert uskoo.

RIKU LUMBERG on entinen nyrkkeilijä, joka voitti vuosina 1997–2002 neljä amatöörien Suomen mestaruutta. Hän valmistui poliisiammattikorkeakoulusta vuonna 2005 ensimmäisenä romanitaustaisena henkilönä ja työskenteli sittemmin pitkään Ihmisoikeusliitossa asiantuntijatehtävissä.

Lumberg uskoo, että yksi syy romaniurheilijoiden vähäiseen määrään on vähävaraisuus.

 Romanien työttömyysprosentti on korkea. Jos vertaillaan alemmasta sosiaaliekonomisesta luokasta ponnistavien urheilijoiden määrää romanien ja valtaväestön välillä, onko siinä eroa? En osaa sanoa, kun aiheesta ei ole tutkittua faktaa.

 Syrjäytymisvaarassa olevissa perheissä voimavarat keskitetään kuitenkin yleensä muihin asioihin kuin urheiluun.

TÄTÄ LEHTIJUTTUA varten metsästettiin haastateltavaksi myös joukkueurheilussa menestyneitä romaneja. Romaniurheilijoita on nähty tällä kaudella ainakin salibandyliigassa, jääkiekon A-nuorten SM-liigassa sekä jääkiekon alasarjoissa.

Kolme haastattelupyyntöä tuotti kuitenkin yhtä monta kieltäytymistä. Se ei ole tyypillistä, yleensä urheilijat eivät kieltäydy haastatteluista.

Mistä se kertoo?

 Romanikulttuuriin kuuluu, että suvun asiat pidetään suvun sisällä. Ehkä muut romaniurheilijat eivät halua tai uskalla ottaa asioihin julkisesti kantaa, Olavi Hagert miettii.

 Harmi, jos on tullut kieltäytymisiä. Toivoisin, että romaniurheilijat eivät peittelisi romaniuttaan, Allan Lindberg sanoo.

Asiasanat