Taistelu jalkapallon naisten liigan pisteistä käy kiivaana, ja pääkatsomossa on todistettavasti ainakin seitsemän katsojaa. Arkistokuva on vuodelta 2009 Porin NiceFutiksen kotiottelusta.
Uutiset

Miksi naisten palloilusarjojen otteluissa käy niin vähän yleisöä?

Palloilulajien naisten pääsarjaotteluissa yleisömäärät ovat tyypillisesti vain murto-osan miesten vastaavista. Mitä pitäisi tapahtua, että tilanne muuttuisi?

Suomalaisessa huippu-urheilussa naisen euro on kolme senttiä.

Tällaiseen tulokseen päätyi Yle Urheilu viime vuonna, kun se selvitti 106 suomalaisen huippu-urheilijan tulot. Otantaan mahtui maajoukkuetason urheilijoita 12:sta eri lajista.

Lähes yhtä räikeään eroon päädytään, jos vertaillaan merkittävimpien palloilusarjojen yleisömääriä miehissä ja naisissa.

Kärjistäen: pesäpalloa ja lentopalloa lukuun ottamatta naisten pääsarjaotteluja käyvät katsomassa vain pelaajien sukulaiset.

Miksi se on niin? Mitä pitäisi tapahtua, että tilanne muuttuisi?

 

Nais- ja tyttöjalkapallolla on Suomessa on lähes 33 000 harrastajaa. Määrä on ollut voimakkaassa kasvussa. Kymmenen vuotta sitten luku oli noin 24 000, kaksikymmentä vuotta sitten noin 11 000 ja 30 vuotta sitten noin 4 000.

Suosio ei ole heijastunut naisten pääsarjaotteluiden yleisömääriin. Viime vuonna liigan yleisökeskiarvo oli 220. Luku on vaatimaton, kun ottaa huomioon, että sarjassa pelaa HJK:n ja Hongan kaltaisia suurseuroja, joiden jäsenmäärä mitataan tuhansissa.

Edes seuran omat jäsenet eivät löydä tietään naisten edustusjoukkueen peleihin.

– Seurakulttuuri on yksi asia, jossa meillä on Suomessa tekemistä. Se voisi olla realistinen ensimmäinen kehitysaskel, että omaa väkeä saataisiin aktivoitua enemmän katsomoihin, seura-asiantuntija Leena Allen Palloliitosta arvioi.

Salibandyssa ongelma on ollut jo pitkään sama: lajilla on paljon harrastajia, mutta vähän katsojia. Miesten salibandyliigassa yleisömäärät on kuitenkin saatu tällä vuosikymmenellä kasvu-uralle, mutta naisten liigassa otteluiden yleisökeskiarvo oli viime kaudellakin vain 162.

– Seuraväen aktivoimisessa katseet kääntyvät juniorijoukkueiden toimihenkilöihin: heidän pitää pystyä perustelemaan, mitä iloa ja hyötyä nuorille on siitä, että he käyvät katsomassa itseään parempien, samaa seuratunnusta käyttävien peliesityksiä, Nokialla ringettejunioreita valmentava Juho Pekka Mikola sanoo.

 

Vetoapua jalkapallon naisten liigalle tarjosi viime vuosikymmenellä naisten maajoukkue, joka selviytyi vuonna 2005 EM-kisoissa välieriin ja sai emännöitäväkseen EM-kisat vuonna 2009.

Kotikisoissa Suomen ottelut keräsivät komeita yleisömääriä, mutta buumi ei kantanut sarjapeleihin asti. Naisjalkapallon saama laaja myönteinen julkisuus ei vaikuttanut käytännössä mitenkään liigapelien katsojamääriin.

 

Jääkiekossa tilanne on hieman samansuuntainen. Liigaseurat ovat tunnettuja brändejä, jotka liikuttavat isoja ihmismassoja, mutta mielenkiinto kohdistuu yksinomaan miesten peleihin. Naisten liigassa vain yksi joukkue, Kärpät, ylsi viime kaudella runkosarjassa yli sadan katsojakeskiarvoon.

Jääkiekkoliitto on kirjannut, että vastedes naisten jääkiekko on yksi lajin painopistealueista.

– Sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi aikamme megatrendeistä. Miten sitä voisi huomioida jääkiekkoseurojen toiminnassa nykyistä paremmin? Siitä pitää käydä keskustelua, ja ottaa myös yhteistyökumppanit siihen mukaan.

– Tavoitteena pitää olla löytää jokin yhteisen tekemisen aihio, jonka ansiosta koko seuralla on mahdollisuus voida hyvin, Eeva Perttula pohtii.

Hän on jääkiekon naisten liigan johtoryhmän vastavalittu puheenjohtaja ja Ässät Oy:n entinen toimitusjohtaja. Perttulan ensimmäinen kriittinen huomio on kohdistunut viestintään.

– Tietoa naisten liigan peleistä on hankala löytää, meiltä puuttuu yhteinen kanava. On vaikea puhutella potentiaalisia katsojia, jos emme tavoita heitä.

 

Miksi pesäpallo on onnistunut siinä, missä esimerkiksi jalkapallo ja jääkiekko eivät: saamaan katsojia myös naisten peleihin?

Yksi tekijä on historia. Naisten pesäpallolla on huomattavasti pidemmät perinteet. Naisten jalkapallo ja jääkiekko olivat vielä 1980-luvulla ja osin 1990-luvullakin marginaalisia ilmiöitä.

Toinen tekijä on lajiperheen asenne. Pesäpalloliike on suhtautunut naisiin tasavertaisesti jo vuosikymmenien ajan, ja naispesäpallon suosiosta on osattu olla ylpeitä.

– Kun 1980-luvulla puhuttiin huippupesäpallosta, niin jo silloin keskustelu piti sisällään myös naiset, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi muistuttaa.

Naisten pesäpallo on tyypillisesti kerännyt parhaat yleisömäärät paikkakunnilla, joilla ei pelata miesten pesäpalloa korkealla tasolla: Pori, Rauma, Viinijärvi, Lapua esimerkkeinä mainittakoon.

– Se on pesäpallossakin harvinaisempaa, että yleisöä kävisi samalla paikkakunnalla mukavasti sekä miesten että naisten peleissä.

Ojaniemi arvelee, että lajin kansallisesta luonteesta ei ole ollut ainakaan haittaa yleisön suosiosta kilpailtaessa.

– Jos ajatellaan naisten pääsarjoja koripallossa ja lentopallossa, niin siellä on mukana tuontipelaajia. Onko sillä vaikutusta siihen, miten helppo yleisön on samaistua joukkueeseen, Ojaniemi kysyy.

Pääsarjojen yleisökeskiarvot

Miehet Naiset

Jääkiekko 4255 76

Jalkapallo 2478 220

Koripallo 850 228

Lentopallo 566 395

Pesäpallo 1390 515

Salibandy 631 162

Luvut ovat viimeksi päättyneen runkosarjan ottelukeskiarvoja.

 

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930