Uutiset

Miksi politiikka ei kiinnosta?

Valtiovalta ja kunnat ovat huolissaan siitä, ettei politiikka kiinnosta kansalaisia. Puolueisiin on vaikea saada uusia toimijoita kunnallisvaaliehdokkaista puhumattakaan. Mistä tämä kaikki voi johtua?

Esitän muutamia näkökohtia ja käytän omaa kotikaupunkiani Hämeenlinnaa esimerkkinä.

Vapaat vaalit ovat demokratian perusta.

Vapaissa vaaleissa kansalaisilla on oikeus esittää mielipiteensä siitä, keiden he haluavat itseään edustavan kaupungin päätöksenteossa. Viime kunnallisvaaleissa Hämeenlinnan kummankin suurimman puolueen ehdokkaina olleita ja paljon ääniä saaneita naisia ei ole nähty luottamuspaikoilla.

Kansa valitsi yhdet henkilöt ja puolueet valitsivat omansa. Näin kaupunkilaisten tahto sivuutettiin ja sitten ihmetellään taas kolmen ja puolen vuoden päästä, että miksei ”ihan fiksuja” ihmisiä kiinnosta äänestäminen. Henkilöä äänestäminen ei siis kannata.

Jotta demokratia olisi vieläkin näennäisempää, vasemmistopuolueet ovat valinneet luottamuspaikoilleen henkilöitä, jotka eivät ole olleet vaaleissa ehdokkaina ollenkaan, muuten varmasti hyviä ihmisiä, mutta eivät nauti kansalaisten luottamusta. Tämä on lopun alku.

Jotta epädemokraattisuus olisi täydellistä, täytyy se vielä ulottaa seutuyhteistyöhön. Ongelmien lähtökohtana on ollut, että Hämeenlinnassa on totuttu siihen, ettei uusia työpaikkoja tarvitse hakea, vaan niihin siirtyvät ilman hakuprosesseja kahden suurimman puolueen aktivistit ja jäsenet.

Henkilöstöhallinnon ongelmat ja työyhteisöjen syvät kriisit syntyvät juuri näistä päätöksistä, ja sitten ihmetellään kun seutuyhteistyö ei toimi.

Kaikki uudet tehtävät, tulevat ne sitten mitä kautta tahansa täytettäviksi, täytyy laittaa julkiseen hakuun ja näissä ilmoituksissa määritellä pätevyysvaatimukset.

Nyt ongelmien ytimenä on ollut, että pelkkä jäsenkirja on riittänyt. Tästä meillä on varsin tuore esimerkki kun liikuntahalliyhtiöön valittiin toimitusjohtaja ilman julkista hakuprosessia.

Näistä menettelyistä ei kärsi pelkästään demokratian imago, vaan myös kaupunkilaiset, kun palveluita ei pystytä tuottamaan parhaalla mahdollisella ammattitaidolla.

Hämeenlinnan keskustan valtuustoryhmä tulee tekemään seuraavassa valtuuston kokouksessa ponsiesityksen rekrytointimenettelyjen ohjeistuksesta henkilöstön palkkaamisessa pysyviin työsuhteisiin.

Liisa Hallila

valtuutettu (kesk.)

tarkastuslautakunnan jäsen

Hämeenlinna