Uutiset

Miksi rakennusluvan saaminen kestää tolkuttoman kauan?

Hämeenlinnan rakennusvalvontavirastossa on jälleen ruuhkaa. Hämeen Sanomien lukija ihmettelee, miksi pieneen rakennusprojektiin myönnettävän luvan saamisessa kesti suullisesti luvatun kahden viikon sijaan kuukausi, ja kirjallisena lupaa joutui odottamaan vielä kaksi kuukautta lisää. Lukijan lähettämiin sähköposteihin ei vastattu, eikä hän tavoittanut ketään virastolta puhelimitse useista yrityksistä huolimatta.

Johtava rakennustarkastaja Timo Lehtinen, mistä hidastelu rakennusvalvomovirastossa johtuu?

Tässä on sellainen tilanne, että meillä on miehitys jo vakiona ihan onneton. Nyt meiltä lähti yksi työntekijä pois vielä heinäkuun lopulla. Eli huono tilanne huononi entisestään.

Vaikuttaako vuodenaika hitaaseen käsittelyyn?

Kun päätöksiä tehdään ne menevät palvelupisteeseen, josta ne lähtevät sisäisen postijärjestelmän kautta julkiseen postijärjestelmään. Kesäaika on ongelmallinen, koska ihmisiä on lomilla ja täällä on sijaisia puuhastelemassa. Järjestelmässämme on aika monta loukkoa joihin tuollainen lähtevä posti saattaa joutua, ennen kuin joku parin päivän kuluttua tajuaa, että hei sieltäkin pitää hakea lähetettävät.

Onko tällaiset ongelmat teillä yleisiä?

Kun päätös on tehty niin, se lähtee käsitykseni mukaan saman tien postitukseen. Näin kesäaikaan kun asioita hoidetaan sijais- ja lomittajavoimin, niin siinä on aina riski, että kaikki ei suju niin kuin pitäisi. Silloin kun vakioporukka on töissä, ei ole tullut valituksia postitusten hitaudesta

Ollaanko tilanteelle tekemässä jotakin?

Meidän pitäisi saada uusi työntekijä tässä lähiaikoina, mutta ei sekään palauta tilannetta hyväksi, vaan vähän vähemmän huonoksi.

Nyt kun olemme saaneet tiedon, että ongelmia on ollut, pyrimme tietenkin asialle parhaamme mukaan jotain tekemään.

Vastikään valmistuneessa rakennusvalvonnan ja rakennusluvan hakuprosessin vertailututkimuksessa mainitaan, että kuntayhdistymisen myötä Hämeenlinnassa on pyritty nopeuttamaan lupaprosessia esimerkiksi antamalla päätäntä valtaa rakennustarkastajien lisäksi myös lupa-arkkitehdille.

Vuonna 2010 rakennuslupahakemusten keskimääräinen käsittelyaika oli kahdeksan viikkoa, joka on neljänneksen nopeampi aika kuin vuotta aiemmin.