Uutiset

Military Run keräsi kiitosta

Neljäs Military Run sai kuntoilijat hehkumaan tyytyväisinä sunnuntaina. Tapahtuma juostiin Parolannummella sopivan aurinkoisissa tunnelmissa.

Panssariprikaatin naapurissa käydyn sotilaallissävytteisen maastoseikkailun voittajaksi selvisi jälleen prikaatin oma mies, vääpeli Tero Miettinen. Voittoa puolustanut Miettinen lähti muutaman kilometrin jälkeen omille teilleen ja kellotti 12 kilometrillä ajan 49.34.

– Ylämäkiin yritin iskeä sen, mitä pääsin. Oli tarkoitus lähteä hiljaa, mutta pojat kiskaisivat kovan alkuvauhdin päälle. Mitä siinä sitten jarruttelemaan, kun lähdettiin liikkeelle, Miettinen kertasi maaliintulon jälkeen.

Kilpailureitti kulki Parolannummen lentokentän maastoissa panssariuria ja muita metsäpolkuja myötäillen. Ylämäkiä oli tänä vuonna paljon, mutta kosteikkoa ei niinkään. Se sopi Miettisellekin.

Maastojuoksevan sotilaan kauden pääkisat ovat Kytäjä Trailin puolimaraton ennen juhannusta sekä maastomaratonit Vierumäellä ja Nuuksiossa. Miettinen nostaa kuitenkin Military Runin näiden rinnalle.

– Tämä on aina vähän kuin kauden kohokohta. Pääsee vähän rymyämään, on vähän erilaista juoksua. Kun on ollut kaikki kerrat mukana, on helppoa, kun tietää tämän homman, Miettinen miettii.

Kakkoseksi juoksi reilut kaksi minuuttia Miettiselle häviten Valkeakosken Kai Takkunen. Viimeinen palkintosija jäi Hattulaan, kunnan tekniselle johtajalle, Juha Prittiselle. Hämeenlinnan Suunnistajien mies kertoi tulleensa edustamaan kunnialla Hattulan kuntaa muun muassa kunnanjohtaja Lauri Innan kanssa.

– Tulin kokeilemaan ja oli tosi hauskaa. Tulen varmaan uudestaankin. Olisi ollut suunnistuskisatkin Tampereella, joissa lapseni on, mutta tulin tänne. Ilmoitettiin kisaan ensimmäinen mutta perinteikäs Hattulan kunnan joukkue, niin piti pitää kunniasta kiinni, suunnistajakonkari naurahtaa.

Kunnanjohtaja Innakin oli tyytyväinen ensimmäiseen Military Run -kokemukseensa.

– Tämä on yksi huipputuote Hattulassa. Kyllä tästä kehtaa nyt puhua ympäri vuoden ja kutsua kavereita ympäri maailmaa. Minut kutsuttiin lähettämäänkin, mutta totta kai kun tulee paikalle, pitää juosta. Se kai se idea onkin, Inna hehkuttaa.

Naisia oli 251 urheilijan joukossa huomattava osa. Heistä kilpasarjan voittoon kiiruhti vasta 14-vuotias Valkeakosken Hakan hiihtäjä, Kerttu Niinimäki. Hän voitti toiseksi sijoittuneen, lauantaina Vanajanlinnalla triathlonin taittaneen Hämeenlinnan Elina Honkavuoren reilulla kahdella minuutilla.

Niinimäki karkasi voittoon kolmannessa Military Runissaan jo kahden kilometrin jälkeen. Reitti oli hänen mielestään rankka, mutta jätti positiivisen tunteen.

– Tämä on tosi hauska ja mielenkiintoinen tapahtuma. Saan tästä hiihtoon itseluottamusta, että jaksan. Viime vuonna oli paljon kavereitanikin mukana, mutta he eivät nyt päässeet tulemaan, nuori hiihtäjä kertoo. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

19.1.2020