Uutiset

Miljoonan euron potti motivoi työnvälitystä – Ammattiliitto Pro näyttää vihreää valoa työnvälittäjien tulospalkkioille myös jatkossa

Pitkäaikaistyöttömyys on jatkanut laskuaan, mutta tulospalkkion osuutta siihen on vaikea arvioida.
TE-toimistojen työntekijöille maksettava miljoonan euron tulospalkkio on suunnattu erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden taklaamiseen. Kuva: Elina Pajunen
TE-toimistojen työntekijöille maksettava miljoonan euron tulospalkkio on suunnattu erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden taklaamiseen. Kuva: Elina Pajunen

TE-toimistot ovat tyytyväisiä tänä vuonna käytössä olevaan tulospalkkausjärjestelmään.

Työ- ja elinkeinoministeriö on jyvittänyt miljoona euroa erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden taklaamiseen. Summa on ohjannut työllistämistoimia TE-toimistoissa oikeaan suuntaan.

– Pitkäaikaistyöttömyys on jatkanut kaiken aikaa laskuaan. En tiedä, kuinka paljon juuri tulospalkkio on vauhdittanut suotuisaa kehitystä, mutta ei siitä ainakaan haittaa ole ollut, Pohjanmaan TE-toimiston johtaja Mika Palosaari sanoo.

TE-toimistojen henkilöstön edunvalvoja, ammattiliitto Pro seuraa mielenkiinnolla määräaikaisen kokeilun etenemistä.

– Tulospalkkiot ovat tervetulleita myös valtionhallintoon. Kyllä ne epäilemättä motivoivat, kunhan vain työnantajan kanssa yhdessä sovittu mittaristo on reilu. Nykyistä mallia olen valmis kannattamaan jatkossakin, ammattiliitto Pron julkisesta sektorista vastaava johtaja Niko Simola sanoo.

Simola muistuttaa, että alun perin suunniteltiin tulospalkkion maksamista yksittäisille TE-toimistojen virkailijoille. Ehdotettu asiantuntijakohtainen tulospalkkio kohtasi paljon vastustusta.

– Vuosi sitten esillä olleesta yksilökohtaisesta tulospalkkiosta emme innostuneet, koska tulosten mittaaminen ja näin myös palkkion jakaminen reilusti olisi ollut vaikeaa.

Työvoimatoimistoissa koko työyhteisö vaikuttaa tuloksen syntymiseen, ja alueellisesti hyvä kehitys on harvoin vain yhden yksittäisen ihmisen aikaansaamaa.

Palkanlisä jaetaan muutaman toimiston kesken

Miljoonan euron ylimääräinen palkanlisä jaetaan niiden TE-toimistojen kesken, joiden työllistämistulokset ovat parantuneet viime vuoteen verrattuna enemmän kuin kaikkien Suomen TE-toimistojen keskimäärin.

TE-toimistojen tuloksia vertaillaan toisiinsa kolmen eri mittarin perusteella. Niitä ovat pitkäaikaistyöttömien työllistyminen, vaikeasti työllistyvien määrä ja työttömyysjaksojen kesto.

Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi tulospalkkiomallin toimivuutta ja tekee sen pohjalta suunnitelmansa kokeilun kehittämisestä. Toistaiseksi on päätetty vain kuluvan vuoden määräaikaisesta tulospalkkauksesta.

– Totta kai me seuraamme, miten eri kehitysmittareilla eri alueilla menee, mutta emme ole vielä arvioineet, miten kyseinen tulospalkkausjärjestelmä on toiminut. Arvio mallin mahdollisesta jatkamisesta tulee kuitenkin todennäköisesti jo syksyn aikana tehtäväksi, kertoo erityisasiantuntija Ville Heinonen TEM:stä.

Viime vuonna Suomen 15 TE-toimistossa työskenteli kaikkiaan 3 185 henkilöä. Jos tulospalkkiota varten varattu summa jaettaisiin tasaisesti koko joukolle, summa olisi nuppia kohden hieman yli 310 euroa.

– Kyllähän sellainen rahasumma jo lämmittäisi, vaikka ei niin valtavalta kuulostakaan, Simola toteaa.

Yksittäisen työnvälittäjän saama summa on kuitenkin todennäköisesti suurempi, sillä TEM:n arvion mukaan tulospalkkio jakaantuu enimmillään kahteen tai kolmeen osaan.

Alueellisen TE-toimiston saama tulospalkkio jaetaan kaikkien sen työntekijöiden kesken.

Miljoona euroa tulospalkkioihin

TE-toimistoissa otettiin vuoden alusta alkaen käyttöön määräaikainen tulospalkkio.

Vuoden 2019 tulospalkkioihin on varattu miljoona euroa. Palkkiot tulevat maksuun keväällä, virallisten vuositilastojen valmistuttua helmikuussa.

Palkkio maksetaan TE-toimistolle, jonka kehitys verrattuna omaan edelliseen vuoteen on ollut parempi kuin TE-toimistojen keskimäärin.

Onnistumista mitataan pitkäaikaistyöttömien työllistymisen, vaikeasti työllistyvien määrän ja työttömyysjaksojen keston perusteella.

Suomen TE-toimistoissa työskenteli vuonna 2018 hieman yli 3 100 henkilöä. Yksittäisen työntekijän palkkion suuruus voi olla enintään kolme prosenttia vuosipalkasta.

TE-toimistoissa oli käytössä toimistokohtainen tulospalkkiomalli jo 2000-luvun alkupuolella. Tuolloin sen vaikutusten todettiin jääneen suhteellisen tehottomiksi.