fbpx
Uutiset

Miltä potilaasta tuntuu

Suomen lääkäriliiton puheenjohtaja Olli Meretoja kirjoitti sunnuntain Hämeen Sanomien terveyssivulla päivystyksen ongelmista lääkärin näkökulmasta. Minä kiinnittäisin huomiota potilaan kannalta tärkeään näkökulmaan, joka lähes aina näissä keskusteluissa jää huomiotta: Miltä potilaasta tuntuu kun hänen kipuunsa tai ahdistukseensa ei suhtauduta vakavasti. Tätä asennetta kuvastaa myös Meretojan kirjoitus.

Usein potilaan hoidon kiireellisyyttä arvioidessa ei hoidoksi lasketa lainkaan kivun tai ahdistuksen hoitoa. Kuitenkin ne vaatisivat välitöntä hoitoa, eikä “kuuden tunnin kuluessa diagnoosista” kuten Meretoja parhaassakin tapauksessa ehdottaa. Monessa tapauksessa tätä on edeltänyt monen tunnin jonotus päivystävää lääkäriä odotellessa ilman kipulääkkeitä tai mitään tietoa siitä, koska kivun voisi odottaa hellittävän. Tämän olen monien muiden tavoin kokenut muun muassa sappivaivojen takia, jotka eivät todellakaan ole mitään pieniä kipuja.

Ymmärrän kyllä Merosen mainitsemat ongelmat, jos lääkärien päivystykset muutetaan vuorotyöksi, mutta miksi nämä ongelmat olisivat vain lääkäreitä koskevia? Miksi muilla aloilla voidaan katsoa asiakkaiden edut vuorotyön ongelmia suuremmiksi? Miksi “yöaikaista potilasruuhkaa” pitäisi vähentää?

Harva lähtee päivystykseen huvikseen, vaan koska tuntee tarvitsevansa apua. Tähän avun tarpeeseen tulee vastata, vaikka hoidon kiireelliseen tarpeeseen ei olisikaan “lääketieteellistä” syytä. Ei minua haitannut se, että leikkaus tehtiin vasta seuraavana aamuna. Minua haittasi se, että lääkärin tapaamiseen ja kipulääkkeen saamiseen meni niin monta tuntia.

Pekka Lampela

Kalvola

Menot