Uutiset

Minä uskon

Hämeen Sanomien yleisönosastolla on ollut paljon puhetta kärsimyksestä, Jumalasta ja auttamisesta.

Muutamat ovat pohtineet johtunevatko kärsimykset pahoista teoista tai rankaiseeko itse Jumala meitä. Entä onko rukouksesta hyötyä?

Minä uskon Jumalaan ja luomiskertomukseen. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja antoi ainoastaan yhden säännön, jonka ihminen rikkoi. Näin ollen pahuus pääsi maailmaan.

Toisin sanoen on olemassa hyvä ja paha, joiden välillä ihminen taistelee. Maailmassa vallitseva pahuus johtuu synnistä ja siitä, että pahalla on valta maan päällä.

Kaikilla ihmisillä on kuitenkin Yksi Hyvä, johon voi toivonsa asettaa.

Jos uskoo Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa, ei silti välty maailman pahuudelta. Ihminen joutuu elämään elämänsä maailmassa oli hyvä tai paha, uskoi Jumalaan tai ei. Jumalassa on kuitenkin turva ja toivo ikuisesta elämästä.

Elämänkoululainen

Hämeenlinna