Uutiset

Ministeri Berner: "Liikenteen rahoitus on ollut liian riippuvainen valtion budjetista"

Liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin mukaan Suomi kaipaa liikenneinfrastruktuurin kehittämisessä kauaskantoisia ratkaisuja ja nykyistä selkeämpiä visioita.

Ministeri Bernerin mukaan liikenteen rahoitusjärjestelyt ovat tähän mennessä olleet lyhytjänteisiä ja liikenteeseen on panostettu liian vähän

– Liikenne on ollut muihin kohteisiin verrattuna helppo säästökohde, sanoo Berner.

Säästöt näkyvät hänen mukaansa kasvavissa liikenneverkoston korjausveloissa ja siinä, ettei Suomi ole pystynyt investoimaan uusiin liikennehankkeisiin.

Berner näkeekin tie- ja rataverkkojen siirtämisen valtionyhtiöön ratkaisuksi tähän rahoitusongelmaan. Hänen mukaansa yhtiöittämisella voitaisiin taata se, ettei liikenteen rahoitus olisi jatkossa yhtä riippuvainen valtion budjetista.

Ministeri toisti maanantaina lupauksensa, etteivät autoilijoiden kustannukset tule nousemaan uudistusten myötä.

Bernerin mukaan Suomella on edessään liikenteen suurin murros sitten auton keksimisen.

– Toivon Suomen olevan tulevaisuudessa solmukohta niin viestinnässä kuin liikenteessäkin, Berner sanoo.

Bernerin on määrä tiedottaa enemmän liikenneväylien yhtiöittämisestä ensi torstaina.

Berner kertoi näkemyksistään maanantaina VTT:n ja Tampereen ammattikorkeakoulun Suomen tulevaa liikenneinfrastruktuuria koskevan selvityksen julkistamistilaisuudessa.