Uutiset

Ministeri Berneriä hiillostettiin Trafin rekistereistä: "Julkisesta ajokorttitiedosta on tullut työkalu henkilötietojen varastamiseen"

Myös hitautta palvelujen sulkemisessa kummasteltiin: "Oikeassa työelämässä tällainen järjestelmätoimittaja olisi entinen järjestelmätoimittaja"
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ei nähnyt lainvalmistelussa syytä Trafin tietorekisteriongelmiin. Kuva: Satumaari Ventelä/Arkisto

Kansanedustajat hiillostivat liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriä (kesk.) Trafin menettelystä, kun ajokorttitiedot olivat internetissä kaikkien nähtävissä siten, että niistä pystyi näkemään ja päättelemään ihmisistä muitakin tietoja.

– Kansalaiset ovat seuranneet tyrmistyneinä, kun Trafin rekisteristä on voinut kalastella kansalaisten henkilötietoja esteettä ja ilman valvontaa.

– Yksinkertaisilla hakuvaihtoehdoilla on ollut mahdollista saada tietää ihmisen koko nimi ja syntymäaika. Arvailemalla on saanut selville jopa henkilötunnuksen loppuosan, kansanedustaja Katja Taimela (sd.) kauhisteli.

Taimelan mukaan julkisista ajokorttitiedoista on näin tullut työkalu henkilötietojen varastamiseen.

– Trafin tietojen mukaan voimassaoleva ajokortti on 3,7 miljoonalla kansalaisella. Ainakin heidän yksityisyyden suojansa on ollut loukattavissa.

Taimelan mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on painottanut viime vuosina voimakkaasti julkisten tietovarantojen hyödyntämisen mahdollisuuksia.

– Miten arvioitte Trafin tapauksen vaikuttavan kansalaisten luottamukseen viranomaisten kykyyn käsitellä tietorekistereitä ja mitä aiotte tehdä luottamuksen palauttamiseksi, Taimela kysyi Berneriltä.

Bernerin mukaan hän sai ministeriksi tulleessaan myönteistä palautetta siitä, että Trafin palvelut ovat entistä enemmän sähköisessä muodossa ja helposti saatavissa.

– Ministeriö on edellyttänyt, että Trafin järjestelmät auditoidaan, ja näin on tehty. Viestintävirasto on tänään todennutkin, että Trafin järjestelmät ovat tietoturvan näkökulmasta keskimääräistä parempia.

– Siitä huolimatta on myös tunnistettu haasteita. Jokainen järjestelmä käydään yksitellen läpi ja sitä mukaa, kun niiden tietoturva voidaan varmistaa, ne palautetaan käyttöön, Berner sanoi.

”Varoitettu oli” 

Taimelan mukaan ongelma ei korjaannu sillä. että Trafin pääjohtaja ilmoitti tänään eroavansa.

– Tietosuojavaltuutettu varoitti yksityisyyden suojasta liikennepalvelulain osalta jo kesällä 2017. Syksyn aikana varoittelijoita on ollut useita.

Bernerin mukaan tietosuojavaltuutetun lausunto oli laissa huomioitu. Hän sanoi, ettei kysymys ole lainsäädännöstä, vaan siitä, miten lakia on toimeenpantu.

Jari Myllykosken (vas.) mukaan vahinko on sattunut, eikä se märehtimällä muuksi muutu. Hän oli huolissaan siitä, että auton rekisterinumeron perusteella on voinut saada selville rikoksen uhrin kotipaikkakunnan.

Bernerin mukaan ajokorttitietoja pyritään katsomaan nyt niin, etteivät tiedot olisi käytettävissä ristiin ja että saatavilla olevien tietojen määrää voidaan vähentää.

– Liikenneturvallisuuden näkökulmasta on ennenkin ollut saatavilla tieto tiellä liikkujan ajo-oikeudesta. Näin tulee jatkosakin olla. Kysymys on siitä, miten tietoon pääsee kiinni ja miten sitä voidaan yhdistellä, Berner sanoi.

”Ei edes taitoa sulkea osia”

Olli-Poika Parviaisen (vihr.) mukaan palvelujen sulkeminen kesti kauan, vaikka Trafi reagoikin asiasta nousseeseen kohuun nopeasti.

Jani Mäkelä (ps.) kysyi pitäisikö sen, että Trafin palvelut olivat parempia kuin valtion muut järjestelmät, herättää tällaisen katastrofin jälkeen lisää luottamusta vai vähentää sitä.

– On vakava asia, että järjestelmään jätetään tuollaisia tietoturva-aukkoja. Erityisen vakavaa on se, että ylläpidolla ei ole edes ammattitaitoa sulkea järjestelmästä osia, kun ongelmia havaitaan.

– Ensin kestää päiviä, että järjestelmiä ylipäätään pystytään sulkemaan. Sitten suljetaan yksi kieliversio, ja muut jätetään auki. Sen jälkeen, kun ei osata muuta tehdä, pistetään koko järjestelmä kiinni päiväkausiksi.

– Ei tämä ole mahdollista missään muussa kuin julkisen sektorin järjestelmässä. Oikeassa työelämässä tällainen järjestelmätoimittaja olisi entinen järjestelmätoimittaja, Mäkelä sanoi.