fbpx
Uutiset

Ministeri Ohisalo: Meillä on vastuu tehdä kaikkemme luontokadon pysäyttämiseksi

Vihreiden puheenjohtaja nimitettiin tiistaina ympäristö- ja ilmastoministeriksi.
Tuore ympäristö- ja ilmastoministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoo, että luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastokriisin torjunta ovat yhdessä ihmiskunnan ja koko maapallon kohtalonkysymyksiä. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Tuore ympäristö- ja ilmastoministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoo, että luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastokriisin torjunta ovat yhdessä ihmiskunnan ja koko maapallon kohtalonkysymyksiä.

– Ilmastotyö on jo enemmän valtavirtaa Suomessa ja maailmalla, ja tämä sama valtavirtaistaminen on tehtävä myös luontokadon pysäyttämiselle. Meillä on vastuu tehdä kaikkemme, jotta saamme muutettua kehityksen suunnan, Ohisalo sanoi tiistaina nimittämisensä jälkeen pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Hän totesi, että asiaan on pyritty vaikuttamaan esimerkiksi luonnonsuojelun rahoitusta korottamalla sekä uudella luonnonsuojelulailla, joka on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

“Suomi nähtävä houkutteleva kohteena rakentaa kestävää liiketoimintaa”

Ohisalo korosti myös sitä, että fossiilivapaan ja energiaitsenäisen hyvinvointivaltion rakentaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan aiemmin, koska tarve siihen tulee paitsi ilmastotavoitteista myös turvallisuuspolitiikasta.

Ohisalo sanoi, että yksi hänen kiireisimpiä prioriteettejaan ministerinä on viedä eteenpäin kestävien vihreän siirtymän investointien etusijamenettelyä luvituksessa ja muussa viranomaistoiminnassa.

– Haluan, että Suomi nähdään houkuttelevana kohteena rakentaa kestävää liiketoimintaa. Se luo työtä, edesauttaa ilmastotavoitteiden saavuttamista ja vahvistaa Suomen energiaitsenäisyyttä.

Ohisalo palasi hallitukseen vanhempainvapaalta. Hän erosi vapaansa vuoksi joulukuussa sisäministerin tehtävästä. Ohisalo sanoi odottavansa innolla yhteistyötä hallituskumppanien ja hallituspuolueiden puheenjohtajista koostuvan viisikon jäsenten kanssa.

– Meidän pöydällä tulee olemaan vielä riittämiin isoja, varmasti haastavia asiakokonaisuuksia, mutta uskon, että hyvä tekemisen henki tästä jatkuu.

Menot