Kolumnit Uutiset

Ministeri Stubb nuorison asialla

Asiallisten asioiden puutteen takia lomaviikkojen päivystävä ministeri Alexander Stubb (kok.) päästi ilmaan höyhenenkeveän kesäleijan esittämällä potkuja valtiosihteereille ja heidän korvaamistaan varaministereillä.

Hätäisimmät ovat jo ehtineet ampua leijan alas, mutta ideassa on ainesta. Nykyisessä hallituksessa on 18 ministeriä. Jos heille nimetään varaministerit, valtioneuvoston nuppiluku hipoo jo neljääkymmentä.

Siinä sitä olisi oikeuskanslerilla jo vahtimista ja valtakunnansyyttäjälle apulaisineen penkomista. Jospa jonkun ministerin menneisyydestä löytyisi edes joku sohvakauppa tai saunailta. Eduskunnan ministeriaitiotakin pitäisi laajentaa.

Jokaisen ministerin kintereillä säntäilee lauma tärkeän näköisiä avustajia, puolueen uskollisia sotureita, suittuja pojannassikoita ja heleäsilmäisiä tyttösiä. Hallituksen valtiosihteereiden ja erityisavustajien määrä on nyt puolensadan haminoissa. Heillä on tietysti vielä omat sihteerinsä.

Kun kerran saamaan on ruvettu, niin varaministereille kanssa. Heillekin olisi nimitettävä vaikuttava katras apuväkeä. Hyvinkin satakunta koulutettua nuorta saisi hyvin palkattua ja siistiä sisätyötä, kyytiä ministeriautossa ja tasokasta trahteerausta valtioneuvoston edustustiloissa.

Maakuntamatkat ja ulkomaille suuntautuvat viralliset vierailut ovat luku sinänsä. Kohtelu on kuin kuninkaallisilla eikä tarvitse kuunnella äänestäjien mankumista saati mielistellä heitä.

Ministeri Stubbin kesäleija onkin vilpitön pyrkimys nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi ja samalla hallituksen kunnianhimoisen nuorisotakuun hengen ja kirjaimen toteuttamiseksi. Satakunta uutta nuorisotyöpaikkaa olisi ainakin hyvä alku.

Ensin olivat poliittiset sihteerit, myöhemmin erityisavustajat ja nyt keskeisillä ministereillä on valtiosihteeritkin. Perusteitakin tittelille toki on. Kun ministerillä parhaimmillaan on puolenkymmentä avustajaa, herää oikeutettu kysymys, osaako ministeri itse yhtään mitään. Eikö hän suoriudu tehtävistään yksin?

Yleensä henkilökohtaisia avustajia on jotenkin vajaakuntoisilla, huonosaantoisilla ihmisillä, ei tasavallan tukipilareiksi uskotuilla ministereillä.

Toisaalta valtiosihteeri, state secretary, on käyttökelpoinen virkanimike kansainvälisissä tehtävissä, etenkin EU:ssa. Ei siellä tiedetä suomalaisen hallintotavan kieroutta eikä osata erottaa oikeata, virkavastuulla työskentelevää valtiosihteeriä poliittisesta syöttiläästä.

Asiansa osaava poliittinen valtiosihteeri menee Brysselin rutiinikokouksissa aivan täydestä, kunhan vain pitää pokkansa ja malttaa delegoida virallisten papereiden allekirjoitukset ministerilleen.

Ehkä päivystävä ministeri katsoo kauas ja ajattelee myös nuoren avustajakaartin uraputkia. Mikä onkaan parempi paikka kärkkyä vankkaa vihreätä oksaa elinkeinoelämästä, järjestöistä tai hallinnosta kuin ministerin esikunta ja vanavesi?

Jos politiikka alkaa oikeasti kiinnostaa, ainahan voi ajattaa esimiehensä tämän poliittisen uskottavuuden tuhoavaan miinaan ja ängetä itse kalifiksi kalifin paikalle.