Uutiset

Ministeri tarjoaa taikatemppua

Suomessa kiihtyy keskustelu paitsi valelääkäreistä myös vanhusten – ja ennen muuta laitoksissa olevien – asemasta ja kohtelusta. Tulilinjalla on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira.

Valviran tehtävä on valvoa, mutta virasto lyö perustehtävänsä laimin. Tässä Valviraan kohdistuvan kritiikin terävin kärki.

Valviralla on sormensa pelissä sekä lääkärinoikeuksien valvonnassa että vanhustenhoidossa, mutta kysymys on aivan eri asioista, joita ei pidä sotkea keskenään.

Huolellisella työllä Suomessa voidaan varmistaa se, että potilaita ottaa vastaan oikea lääkäri eikä valelääkäri. Asianmukaisella valvonnalla on paljastettavissa myös terveydenhuollon muut ”valehenkilöt”.

Nurinkurista on ajautuminen tilanteeseen, missä Valviran tehtävä on paljastaa muun muassa valelääkäreitä. Järjestelmä pitää tietysti olla sellainen, ettei väärennetyillä papereilla voi päästä lääkäriksi eikä mihinkään muuhunkaan terveydenhuollon tehtävään.

Vanhustenhuollossa valvontaan kohdistuu liian suuria odotuksia. Tämän voi ymmärtää, sillä Suomi on edelleen lakien, asetusten, määräysten ja valvojien luvattu maa.

Lain mahdista kielii myös valmisteilla oleva vanhustenhuoltoa koskeva laki. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) markkinoi sitä arvovalintana, joka korjaa hoidon kiistattomat puutteet.

Politiikassa taikatemppujen tarjoaminen on mahdollista, arkisessa elämässä niin laeista kuin valvonnasta on rajallisesti apua. Valviran ansioksi on laskettava, että se on suoraselkäisesti korostanut valvonnan tehon rajallisuutta.

Valvonta tulee saattaa ajan tasalle – totta kai. Paikallaan on antaa viranomaisille myös lisää toimivaltaa puuttua havaittuihin epäkohtiin. Nykymenossa on aivan liikaa piirteitä siitä, ettei huomautuksia tarvitse ottaa todesta.

Peruspalveluministerin ylistämä laki sisältänee aikanaan määräykset vanhuksia hoitavan henkilökunnan minimimäärästä. Tämä voi olla askel eteenpäin, ratkaisematta on kuitenkin yksin lain seurausten rahoitus.

Tämäkin on hyvä muistaa: minimimäärästä sopiminen tapaa tarkoittaa myös maksimista sopimista.

Vanhustenhuoltoa ei saada kuntoon ylhäältä tulevilla määräyksillä ja niiden valvonnalla. Tämän tosiasian myös peruspalveluministeri voisi sanoa ääneen.

Johtamisen linjat, töiden jakaminen ja vanhusten ihmisarvoinen kohtelu ovat niitä hoitoon liittyviä äärimmäisen tärkeitä asioita, jotka on pakko päättää hoitopaikoissa.

Hoidon taso vaihtelee paljon, eikä selittävänä tekijänä suinkaan ole yksin henkilökunnan määrä. Tämä on rehellistä myöntää, vaikka on tietysti totta, ettei viisi hoitajaa voi millään tehdä kymmenen edestä työtä.

Viime kädessä on kysymys vanhusten arvostuksesta. Tätä ei mittaa mikään laki – sen säätäminen tai säätämättä jättäminen – vaan hoidon järjestäminen kokonaisuutena maan kaikissa kunnissa.