Uutiset

Ministerimalli vaatii valtuustolta vielä sulattelua

Ihan läpihuutojuttuna poliittisen järjestelmän uudistaminen ei Hämeenlinnassa tapahdu.

Asia oli esillä kaupunginvaltuuston seminaarissa alkuviikosta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapio Vekka (kok.) arvioi käydyn keskustelun jälkeen, ettei kaupunginhallitus tuo asiasta esitystä valtuustolle vielä tämän vuoden puolella.

-Mahdolliset muutokset vaativat vielä jumppaamista. Seminaarissa tuli tietenkin esiin mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Yhtenä esityksenä on esille nostettu ns. ministerimalli, jossa lautakuntien puheenjohtajat istuisivat myös kaupunginhallituksessa.

Tämä tekisi kunnallispoliitikoista nykyistä ammattimaisempia. Muutosta perustellaan sillä, että tällöin he pystyisivät asiantuntevammin valmistelemaan asiakokonaisuuksia yhdessä virkamiesten kanssa.

Tämä edellyttäisi sitä, että keskeisissä asemissa oleville luottamushenkilöille ostettaisiin nykyistä enemmän aikaa heidän työnantajiltaan.

-Siitä ollaan aika yksimielisiä, että keskeisillä luottamushenkilöillä pitäisi olla nykyistä parempi mahdollisuus keskittyä luottamustoimien hoitamiseen, valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) kertoo.


Valiokunta ei innosta

Ministerimallin vastustajat eivät halua vallan keskittyvän muutamiin käsiin. Siinä on myös nähty esteellisyysongelmia.

Esimerkiksi otto-oikeuden kanssa tulee pulmia, jos samat ihmiset toimivat kahdessa portaassa, lautakunnan puheenjohtajina ja kaupunginhallituksessa.

Tapio Vekan mukaan Kuntaliitosta on tarkistettu, että kaikki nyt mietityt uudistusmallit ovat lainmukaisia.

Valiokuntamalli on toinen mahdollisuus uudistaa poliittista päätöksentekoa. Se tarkoittaisi, että lautakuntiin valittaisiin vain valtuutettuja.

Tällöin tieto valtuuston ja asioita valmistelevien lautakuntien välillä olisi nykyistä suoraviivaisempaa. Tässäkin mallissa valta keskittyy, sillä lautakuntiin ei pääsisi, jos ei olisi valtuuston jäsen.

Nykyäänhän valtuustoon noustaan usein lautakuntajäsenyyden kautta. Siksi tämä malli ei ole saanut valtuustoryhmissä kannatusta.


Lautakunnat pienemmiksi

Pormestarimalli on ollut ryhmissä vielä epäsuositumpi. Se tarkoittaisi, että kaupungille valittaisiin pormestari vaalikaudeksi joko suoralla vaalilla tai valtuusto valitsisi hänet.

Keskustelua on käyty myös siitä, että lautakuntien kokoa pienennettäisiin nykyisestä 13 jäsenestä 11 jäseneen tai ehkä vieläkin pienemmäksi.

Suuret lautakunnat muodostettiin siirtymävaiheeksi, jotta kuntaliitoksen jälkeen saataisiin luottamuselimiin edustusta eri puolilta uutta kuntaa.

Kaupungin keulamiehet Tapio Vekka ja Iisakki Kiemunki ovat toiveikkaista, että kevään kuluessa saadaan aikaan esitys, jonka valtuusto pääsee käsittelemään hyvissä ajoin ennen syksyn kuntavaaleja.

-Vaaleihin mentäessä pitää olla tiedossa, millaisia muutoksia nykyiseen tulee, Kiemunki vakuuttaa. (HäSa)