Uutiset

Minkä jänis jätti, sen myyrä vei

Onpa kaunis palsta.

Värikkäät kukat, salaatit ja juurekset kukoistavat millintarkoissa riveissä. Ja siellä näyttää palstanpitäjä poimivan jo maasta suuria punajuuria.

Komeita, komeita ovat, mutta hetkinen. Näissähän on reikiä.

-Ensin söi jänis varret, ja myyrä viimeisteli työn syömällä juuret, harmittelee Marja-Liisa Mäki.

Mäen ja Antero Rutasen aarin kokoisella viljelypalstalla on käynyt toinenkin tuholainen. Mäki epäilee, että jänis ahmi viereiset tillit.

Vai söikö sittenkään?

-Täällä käy fasaaneja, jotka syövät tillit maan tasalle, tietää toinen viljelijä, Matti Vermasvuo.

Käytössä runsas hehtaari

Muuten Hämeenlinnan ryhmäpuutarhassa on melkoisen auvoista.

Poltinaholla tapahtuvasta viljelystä on tullut viime vuosina niin suosittua, että kaikki 140 palstaa ovat käytössä, ja jonoakin on kolmen henkilön verran.

Palstoilla viljellään aika lailla kaikkea mikä kasvaa: perunaa, porkkanaa, maissia, papua, tomaatteja, persiljaa, kukkia, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja niin edelleen.

Yrtit vievät flunssan

Kun Vappu Hietala muutti Hämeenlinnaan kolme vuotta sitten, hän varasi heti itselleen oman palstan.

Hänkin kasvattaa kaikkea tavallista kuten mansikoita. Mutta varsinaisena intohimona hänellä ovat yrtit.

Hietala viljelee lipstikkaa, saksankirveliä, kahta erilaista minttua, mäkimeiramia, iisoppia, kynteliä, sitruunamelissaa ja rakuunaa.

Ja pysyy terveenä.

-Käytän yrttejä joka paikkaan. Niissä on kivennäisaineita enemmän kuin salaatissa.

Myös Maija Knuutila pitää yrteistä.

-Teen niistä teetä flunssaan, päänkivistykseen ja ihan mihin vaan.

Unikot katoavat mystisesti

Vaikka on Poltinaholla vielä yksi vitsaus. Se on tosin menettänyt merkitystään vuosien varrella. Samaa tahtia, kun sodan jälkeisen Suomen elintaso on noussut.

Matti Vermasvuo muistaa, kuinka vielä 1970-luvulla viljelijät järjestivät öisiä vahtivuoroja, koska palstoilta katosi satoa.

Nyt vartiointia ei enää järjestetä, mutta esimerkiksi perunoita viedään edelleen. Vermasvuon mukaan palstoilta katkotaan myös yhtenään unikon siemenkotia, vaikka suomalaiset yksilöt eivät ole huumaavia.

-Mutta nythän me saamme tänne hyvän vahdin, kun viereen nousee uusi poliisilaitos. (HäSa)