Uutiset

Missä haamu luuraa?

Kolme turistia vilkuilee toiveikkaasti ympärilleen Hämeen Linnan sokkeloissa. Ulkona on illansuussa yhä kuuma kesäpäivä, mutta Linnan kapoisissa kivikäytävissä viileää. Seinissä tuoksuvat vanha laasti ja kivet.
Kenties jostain rakosesta kurkistaa kummituksen silmä?

Opas Katri Päivärinta kertoo, että Hämeen Linnan pestyä Suomen muut linnat Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kummituskisassa ihmisiä on tullut varta vasten aaveita katsomaan.

Harva Linnan neljää aavetta kuitenkaan on nähnyt tai kuullut. Aineeton väki kulkee omia teitään – ja kummituksella jos kellä on toki oikeus olla arvaamaton.

Haastattelua saattaa siis olla vaikea saada. Tämä kun ei ole mikään Turun linna, missä aaveen kerrotaan tänä kesänä tarranneen japanilaista turistia pohkeesta.

Kun on 1200-luvulta, niin kuin Linnan kuuluisin aave Synnove-neiti, julkisuuden painoarvo taitaa olla melko pieni. Tästä voisi kummituksen kanssa keskustella.

Kuningas meni, kissa jäi

Yritetään siis. Kuljetaan kivisiä käytäviä kummitusten kammareihin.
Valkoinen Kuninkaansali on kuningas Kustaa II Adolfin lemmikin, kummituskissa Pirskatin valtakunta. Etenkin lapset ovat oppaille kertoneet kuulleensa naukumista. Katri Päivärinnan mukaan aavekatti ääntelee mielellään juuri lasten satukierrosten aikana.

– Joku on sanonut Pirskatin nähneensäkin. Sen turkki on kuulemma punertava, Päivärinta kertoo.

Illansuussa, Linnan sulkemisajan lähetessä, Kuninkaansali on hiljainen. Kaukaa käytävästä kuuluu tytön hyräilyä, joka kaikuu salissa moninkertaisena. Kotivalo?

Ei. Hyräilijä on lihaa ja verta, yksi Linnan uumeniin äsken kadonneista matkailijoista.

Salin lattiasta paistavat isot käpälänjäljet, joiden sanotaan olevan Pirskatin tekosia. Tiedä sitten: luultavasti tekijä, kuka lie, on tassutellut tiilien päällä niiden aikoinaan kuivuessa erillisessä tiilisalissa. Elävä Pirskatti matkalla varastoihin hiirijahtiin?

Surullinen Synnove osallistui tansseihin

Linnan taannoisissa tanssiaisissa tanssijoiden joukkoon kerrotaan liittyneen punapukuisen nuoren naisen.

Synnove-neiti, sanoo Katri Päivärinta.

– Kuka muukaan se olisi voinut olla? hän hymyilee.

Jos Synnoven on nähty tanssivan, aave on viettänyt harvinaista juhlaa. Päivärinnan mukaan Synnoven aluetta on ennen kaikkea se pieni tyrmä Kukkotornin alapuolella, minne hänet vuosisatoja sitten teljettiin väärän miesvalinnan vuoksi.

– Olen itsekin iltakierroksella kuullut hänet. Valitus kuulostaa hyvin traagiselta. Sanoja ei kuulu – liekö vuodattanut kaiken sanottavansa jo aikoja sitten, Päivärinta pohtii.

Linnan vanhimmissa osissa on päivälläkin hämärää. Keinovalaistus luo karmaisevia varjoja saleihin, saati sitten Synnoven selliin syvällä tornin uumenissa, ahtaiden ja jyrkkien kulkureittien takana.

Kopissa on hiljaista. Huokaustakaan ei kuulu.

Hallintolinnassa ei vuotanut veri

Haamupariskuntaa, Kotivaloa ja Jeremiasta, Linnan oppaat eivät ole kuunaan nähneet. Päivärinnan mukaan juuri heiltä voisi kuitenkin odottaa vaikka pientä pelottelua.

Mutta ei. Heitäkään ei näy, ei kuulu. Julkisuus ei selvästi ole aaveiden heiniä. Käytävät pysyvät autioina, sillä matkailijatkin ovat jo tiessään. Sitä paitsi Hämeen Linnan aaveet ovat kilttejä, kenties ujojakin, Päivärinta määrittelee.
Ehkä tämä johtuu Linnan menneisyydestä hallintolinnana, joka ei juuri taisteluja nähnyt. Tarinan mukaan yksi aatelismies on menettänyt täällä päänsä, mutta ei ole jäänyt vuosisadoiksi asiaa ihmettelemään.

Linnan yllä ja sisällä vallitsee rauha.

– Syksyn pimetessä tulee kuitenkin välillä sellainen tunne, että kummitus on lähellä, Päivärinta sanoo.

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic