Uutiset

Missä olit, kun Berliinin muuri kaatui? – Saksan ulkoministeri patistaa Eurooppaa yhtenäiseksi kuin vuonna 1989

Berliinin muurin murtumisesta ja vapauden koittamisesta sadoille miljoonille eurooppalaisille tulee kuluneeksi 30 vuotta. Marraskuussa 1989 Euroopalla oli henkistä voimaa kaataa raja-aitoja ja puolustaa omia arvojaan. Nykymaailman hankaluuksissa EU saa äänensä kuuluviin vain yhtenäisenä ja löytämällä vuodelta 1989 tutun voiman – vapautensa voiman, kirjoittaa Saksan ulkoministeri Heiko Maas. Julkaisemme puheenvuoron Lännen Mediassa ainoana Suomessa.
Muuri lakkasi jakamasta saksalaisia kahteen valtioon ja kahteen eri talousjärjestelmään marraskuussa 1989. Ihmiset kulkivat muurin aukosta Berliinin Bernauer Strassella 10.11.1989 rajan avauduttua. Kuva: WOLFGANG KUMM
Muuri lakkasi jakamasta saksalaisia kahteen valtioon ja kahteen eri talousjärjestelmään marraskuussa 1989. Ihmiset kulkivat muurin aukosta Berliinin Bernauer Strassella 10.11.1989 rajan avauduttua. Kuva: WOLFGANG KUMM

Saksan ulkoministeri Heiko Maas:

Missä olit, kun Berliinin muuri kaatui?

Jokainen marraskuun 9. päivän 1989 kokenut eurooppalainen osaa vastata tähän kysymykseen. Kun itä- ja länsisaksalaiset 30 vuotta sitten halasivat toisiaan onnesta itkien, päättyi Saksan kahtiajako, mutta samalla kaatui myös rautaesirippu, joka oli repinyt Euroopan kahtia 40 vuoden ajan.

Saksan ulkoministeri Heiko Maasin puheenvuoron Berliinin muurin kaatumisen vuosipäiväksi julkaisee Suomessa Lännen Media. Kuva: HAYOUNG JEON
Saksan ulkoministeri Heiko Maasin puheenvuoron Berliinin muurin kaatumisen vuosipäiväksi julkaisee Suomessa Lännen Media. Kuva: HAYOUNG JEON

Sen vuoksi me saksalaiset emme juhli 9. marraskuuta ainoastaan muurin murtumista. Juhlimme sitä rohkeutta, jonka ansiosta ihmiset koko Keski- ja Itä-Euroopassa saavuttivat vapauden ja demokratian. Juhlimme Eurooppaa, joka on tänään – muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta – onnellisesti yhdentynyt.

Me saksalaiset tiedämme, kenelle kiitos tästä onnesta kuuluu: Sadoille tuhansille itäsaksalaisille, jotka lähtivät kaduille vapauden puolesta. Mutta myös Gdanskin telakkatyöläisille, Baltian laulavaan vallankumoukseen osallistuneille, unkarilaisille, jotka ensimmäisinä leikkasivat aukon raja-aitaan, Prahan Charta 77-aktivisteille, Bratislavan kynttilämielenosoitukseen kokoontuneille, mielenosoittajille Romanian Timisoarassa − kaikille niille naisille ja miehille, joiden vapaudentahto kaatoi muurit ja piikkilanka-aidat.

Kiitoksemme kuuluu ystävillemme ja liittolaisillemme lännessä, mutta myös Mihail Gorbatshovin glasnost- ja perestroika-politiikalle, sillä ne tasoittivat tietä Saksojen yhdistymiselle.

Tammikuussa 1990 Berliinin muuri oli jo osittain purettu. Arkistokuvassa mies kurkistaa rakenteiden sisään Itä-Saksan puolella Berliinin maamerkkiä, Brandenburgin porttia. Kuva: MAURITZ ANTIN
Tammikuussa 1990 Berliinin muuri oli jo osittain purettu. Arkistokuvassa mies kurkistaa rakenteiden sisään Itä-Saksan puolella Berliinin maamerkkiä, Brandenburgin porttia. Kuva: MAURITZ ANTIN

Saksa sai Euroopalta lahjan

Saksojen yhdistyminen oli myös Euroopan lahja Saksalle − ja tämän lahjan saimme sen vuosisadan lopulla, jolla saksalaiset olivat kylväneet maanosaamme suunnatonta kärsimystä.

Tämä lahja velvoittaa meitä saattamaan Euroopan yhdentyminen päätökseen, rakentamaan Euroopan, joka tekee oikeutta vuonna 1989 vapauden ja demokratian puolesta toimineiden ihmisten arvoille ja unelmille. Tämän puolesta haluamme tehdä työtä myös, kun Saksa ottaa vastaan EU:n puheenjohtajuuden ensi vuonna, jolloin jälleenyhdistymisestä tulee kuluneeksi 30 vuotta.

Euron pelastaminen, loputon riita pakolaisten vastaanotosta ja jakamisesta – kaikki tämä on synnyttänyt Eurooppaan uusia jakolinjoja. Brexitin toteutuessa koemme ensimmäisen kerran, että jäsenmaa lähtee EU:sta. Ja monissa Euroopan maissa kannatusta saavat ne, jotka uskottelevat, että vähemmän Eurooppaa olisi meille parempi.

Pärjäämme tässä maailmassa kuitenkin vain, jos me eurooppalaiset pidämme yhtä.

Kansalliset sooloilut lopetettava

Aikamme neljästä suuresta maailmanlaajuisesta haasteesta – globalisaatiosta, ilmastonmuutoksesta, digitalisaatiosta ja muuttoliikkeestä – ei ainutkaan maa selviä yksin. Vetoomukset Helsingistä, Berliinistä tai Pariisista kaikuvat kuuroille korville Moskovassa ja Pekingissä, ja valitettavasti kasvavassa määrin myös Washingtonissa. Vain Euroopan äänellä on merkittävää painoa.

Tämän vuoksi kansalliset sooloilut pitäisi Euroopassa lopultakin unohtaa.

Nämä Euroopan on tehtävä yhdessä

Meidän on yhdessä hahmoteltava ja toteutettava eurooppalaista politiikkaa Venäjän ja Kiinan kaltaisten maiden suhteen. Tähän tarvitaan tehokasta eurooppalaista diplomatiaa, mutta ennen kaikkea enemmän joustavuutta meiltä kaikilta. Jos meillä on 27 erilaista kansallista linjaa, epäonnistumme.

Meidän on yhdessä tehtävä enemmän lieventääksemme konflikteja lähialueillamme – niin Donbassin alueella kuin Syyriassa ja Libyassa. Tätä varten meidän on vahvistettava Euroopan kykyä rauhanomaiseen konfliktinhallintaan. Tarvitsemme myös todellisen eurooppalaisen puolustusunionin, joka täydentää Natoa, mutta voi tarvittaessa myös toimia itsenäisesti.

Meidän on yhdessä ponnisteltava kansainvälisen järjestyksen säilyttämisen puolesta ja oltava monenkeskistä yhteistyötä edistävän allianssin ytimessä. Tämän järjestyksen säilyminen on rauhan ehto myös Euroopassa.

Meidän on yhdessä otettava johtava rooli ilmastonsuojelussa. Tarvitaan rohkeita poliittisia ratkaisuja ja todellisia yhteiskunnallisia toimia, jotta maanosastamme tulee vuosisadan puoliväliin mennessä hiilineutraali. Jos emme onnistu tässä, hukkaamme lastemme tulevaisuuden.

Meidän on yhdessä vahvistettava Euroopan taloutta, jottemme muserru Kiinan ja USA:n välisessä kauppasodassa ja teknologisessa kilpajuoksussa. EU:n seuraavasta budjetista on sen vuoksi tehtävä tulevaisuuden budjetti, joka investoi tutkimukseen, huipputeknologiaan ja digitalisaatioon. Vain siten turvaamme Euroopan hyvinvoinnin.

Meidän on yhdessä huolehdittava siitä, että unioni pysyy myös sisäisesti yhtenäisenä.

Vapauden voimalla autoritaarisuutta vastaan

Eurooppa on vahva, kun se huolehtii kansalaistensa sosiaaliturvasta, kun taloudellisten standardien ohella yhtenäistyvät myös sosiaaliset standardit. Ja Eurooppa on vahva, kun kunnioitamme ja toteutamme sellaisia arvoja kuin oikeusvaltioperiaate.

Syksy 1989 osoitti, mihin eurooppalaiset pystyvät, kun ajattelemme ja toimimme yli kansallisten rajojen, ja mikä voima meissä on, kun puolustamme vapautta ja demokratiaa ja lain- ja oikeudenmukaisuutta. Voima murtaa muureja ja rajoja. Voima puolustaa arvojamme ja etujamme yhä autoritaarisemmaksi muuttuvassa maailmassa.

Tämä maailma tarvitsee Euroopan rohkeutta vapauteen, vuoden 1989 rohkeutta. Uskaltakaamme vihdoin olla eurooppalaisia, toimia eurooppalaisesti – ilman muttia!

Kirjoittaja on Saksan …liittotasavallan ulkoministeri.