Uutiset

Missä uusi kaivoslaki on vanhaa huonompi, kysyy uuden kaivoslain valmistelun "isä", ex-teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Kaivostoiminnan lopettamista varten vaaditaan uuden lain ympäristölupamenettelyssä noin nelinkertainen vakuusmaksu vanhaan lakiin verrattuna, sanoo vuoden 2011 voimaan astuneen kaivoslain keskeinen valmistelija ex-teollisuusministeri Mauri Pekkarinen. Kuva: Kimmo Penttinen

Vuoden 2011 kaivoslain keskeinen valmistelija, silloinen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen sanoo, että laki on parempi kuin aiempi kumottu.

– Uusi laki paransi erittäin merkittävästi naapureiden, maanomistajan ja kunnan oikeuksia jo valtauksen yhteydessä ja lopullisesta kaivosluvasta päätettäessä. Valitusoikeutta laajennettiin nykyaikaiselle tasolle, luettelee Pekkarinen tiedotteessaan.

Viime päivien kaivoskeskustelussa uusi laki on haukuttu kaikin puolin aiempaa huonommaksi ja useat poliitikot ovat vaatineet sen muuttamista.

– Julkisuuteen on syntynyt viime päivinä käsitys, että ulkomaalaiset kaivosyhtiöt saisivat uuden lain mukaan kaivoslupansa kuin apteekin hyllyltä, vievät malmin korvauksetta ja jättävät jäljet hoitamatta. Ei nyt ihan noinkaan, sanoo Pekkarinen

Pekkarinen luettelee esimerkkejä, jossa uusi laki vaatii malminetsintäyhtiöiltä paljon aikaisempaa lakia enemmän. On todistettava osaaminen ja riittävät varat. Yhtiön pitää myös asettaa vakuus vahinkojen varalle sekä raportoida vuosittain viranomaiselle tutkimusten tulokset.

– Vanhan lain mukaan vakuuksia ei vaadittu, ei tutkittu hakijayhtiön edellytyksiä eikä vuotuista raportointia, huomauttaa Pekkarinen.

Pekkarinen johti kaivoslain valmistelua ensin vihreiden Tarja Cronbergin ja myöhemmin Anni Sinnenmäen ja kokoomuksen Jyri Häkämiehen kanssa.

– Olimme kaikesta keskeisessä lopulta yksimielisiä. Pieni poikkeus oli koneellisen kullankaivun lopettamisen ajankohta Lemmenjoen kansallispuistossa, sanoo Pekkarinen tiedotteessaan.