Uutiset

Mistä Matilda-mumma oikein tuli?

Toimittaja Saila Karpiola lähti selvittämään esiäitiensä historiaa ja sai DNA-testillä tietää, että hänen esiäitinsä Helena eli 20 000 vuotta sitten Ranskassa.

DNA:ni ei valehtele, vaan kertoo keskieurooppalaisen esiäitini, Helenan, eläneen noin 20 000 vuotta sitten etelä-Ranskassa Dorgognen laaksossa. 40 prosenttia Suomen nykynaisista kuuluu kanssani samaan naishaploryhmään H eli Helenan tyttäret.

Miten on mahdollista, että pienessä pohjalaiskylässä elämänsä elänyt isoäitini Matilda onkin kasvattanut juuret Keniaan asti? Äkkiseltään geneettisen sukututkimuksen tulokset tuntuvat liian vauhdikkailta voidakseen olla totta.

– Jostakin me suomalaisetkin olemme tänne tulleet. Yleensä miehet tulivat idästä ja naiset haettiin mammuttien metsästysmatkalta lännestä, DNA-genealogi ja sukututkija Anne-Margit Stranius naurahtaa.

Helenan esiäidit olivat tulleet Ranskaan Afrikasta, tarkemmin sanottuna Kenian savanneilta, jossa he elivät noin 120 000 vuotta sitten. He ylittivät kapean salmen Afrikasta Lähi-itään ja lähtivät lopulta omille teilleen. Helena lähti tai oikeammin hänet varmastikin tuotiin kohti pohjoista.

 
3700 vuotta sitten Helenan tytär oli päässyt Tanskaan asti. Hänen luistaan on voitu erottaa dna, joka kertoo naisen olleen samaa haploryhmää, H3b, kuin minä. Haploryhmäni on erikoinen, sillä se ei ole vielä ehtinyt saada mutaatioita. On siis melko varmaa, että esiäitini tulivat vasta muutama sata vuotta sitten Suomeen.
 
On vaikea uskoa, että meidän kaikkien sukujuuret ja geneettinen perimä voidaan johtaa yhteen afrikkalaiseen mieheen ja yhteen naiseen.
 
Minun geeneissäni on vain vähän suomalaista ja paljon keskieurooppalaisia. H3b haploa löytyy tänä päivänä ensimmäkseen Brittein saarilta tai Pohjois-Espanjasta.
 
On siis hyvinkin mahdollista, että suvussani sitkeästi kiertävä tarina Pohjanmaalle tulleista kauppiaista pitää paikkansa.
 
– Voit hyvinkin olla viikinkien tai hansakauppiaiden jälkeläisiä. Toisaalta – kukapa nyt ei haluaisi olla viikinkien jälkeläinen, Stranius naurahtaa.
 
Geneettinen sukututkimus antaa vain viitteitä kantaäideistäni. Vaikka tiedänkin nyt, että perimässäni on 2,3 prosenttia anatolian farmaria eli turkkilaista, en saa koskaan selville, miksi. Yhtä lailla hämärän peittoon jää, mistä ihmeestä sukupuuhuni kiipesi se neandertalin ihminen, jota minussa on 0,25 prosenttia.
 
– Nykyihmisen esivanhemmat ovat Afrikasta. Heistä osa jäi Afrikkaan, mutta loput hajaantuivat ja lähtivät omille teilleen. Euroopassa oli jo tuolloin neandertalilaisia, joiden kanssa jotkut pariutuivat. Se näkyy vieläkin geeneissämme, Stranius huomauttaa. 
 
Anne-Margit Straniusta hämmentää. Vaikka H eli Helenan tytärten haploryhmä onkin yleinen, ei H3b-haploa ole lisäkseni kuin yksi yksi kaikista Suomen testatuista ihmisistä. Samaa haploa ovat tietenkin myös 20 äidinpuoleista serkkuani.
 
– Sinun esiäitisi ovat puhtaasti keskieurooppalaisia ja varsin vähän suomalaisia. Heidän tulostaan Suomeen ei ole kuin muutama sata vuotta, Stranius miettii.
 
Minun osaltani geenien ketju päättyy tähän, sillä minulla ei ole tytärtä, joka jatkaisi äitilinjaani. Poikani geeneistä puolet on minulta, mutta hän jatkaa tietenkin oman isänsä haploryhmää, miesklaania. Pojat nimittäin perivät kromosominsa aina isältään, eikä tämä ketju katkea toisin kuin naisten ketju.
 
Olin tutkinut ennen kaikkea äitini sukua jo pitkään ja paloin halusta tietää, mitä geneettinen sukututkimus voisi minulle kertoa. Mitään oikoteitä se ei minulle  tarjoillut. Geneettinen sukututkimus on perinteisen sukututkimuksen täydentäjä.
 
– Geneettisen sukututkimuksen suosio kasvaa Suomessa koko ajan, sillä sukututkimus on loppujen lopuksi helppo harrastus, jota voi harrastaa oman sohvan nurkassa. Missä muussa harrastuksessa voi sitä paitsi saada 1500 uutta serkkua? Moni pitää uusien sukulaistensa kanssa yhteyttäkin, Stranius huomauttaa.
 
Stranius vetää vapaaehtoistyönä neljää maantieteellistä dna-avusteista sukutkimusprojektia. Muinaisten Savon ja Hämeen asutushistoriaan liittyvä Viitasaaren dna-projektin lisäksi myös Satakunnalla ja Juva-Joroisella on omat projektinsa. Stranius vetää myös metsäsuomalaisten geneettistä perimää tutkivan Forest Finn – projektia.
 
– Projekteissa on jo yhteensä noin 2000 näytettä, Stranius iloitsee.
 
Vuosi sitten oloni oli kuin CSI:n laboratoriossa rapsutellessani posken sisäpinnalta sylkinäytteitä dna-testejä varten Yhdysvaltoihin lähetettäväksi. Sain tulokset joululahjaksi. Ties mitä tästä vielä seuraakaan.
 
Geneettinen sukututkimus on tönäissyt minut aivan uuteen maailmaan. Näytteitäni säilytetään Houstonissa olevassa geenipankissa pitkälle tulevaisuuteen ja voin vaikka testamentata geenini pojalleni.
 
Minulla uusia sukulaisia on vain 800. Seuraavaksi alankin jännittää, kuinka moni heistä ottaa minuun vielä yhteyttä. Toivon mukaan ainakin se yksi, jolla on sama kummallinen haplo Suomessa.
 
 
Dna – avusteisen sukututkimuksen kuusi tuntia kestävä kurssi Intensiivi II alkuvaiheen opiskelijoille järjestetään Hämeenlinnassa Hotelli Cumuluksessa 23. tammikuuta. Kurssille on ilmoittauduttava. Lisätiedot sähköpostilla info@astranius.fi