Uutiset

Mistä tunnistaa ihannekumppanin?

Ihannekumppaneista puhutaan ja huhutaan, mutta moni on epävarma siitä, onko heitä olemassa.

Millainen on ihannekumppani, skeematerapeutti, mindfulness-kouluttaja, Kimmo Takanen?

– Ihannekumppani osaa tyydyttää tarpeitamme riittävän hyvin, ei automaattisesti, vaan omasta pyynnöstämme. Ensin täytyy tietää, mitä tarvitsee, ja sitten pitää osata ilmaista se kumppanille. Suhde ei voi kestää, jos emme saa toiselta sitä, mitä eniten tarvitsemme. Ihmisten pitäisi enemmän miettiä sitä, millainen kumppani heille sopii. Voi pohtia sitä, millaisen kumppanin tarvitsen itseäni täydentämään tai sitä, millainen ihminen saa parhaat puoleni esille.

Onko ihannekumppaneita oikeasti olemassa?

– On heitä. Täytyy vain muistaa, että ihannekumppanin piirteet eivät ole ulkoisia vaan sisäisiä.

Miten voi löytää uuden rakkauden, jos edellisen kumppanin kanssa on joutunut pettymään?

– Rakkauden löytäminen ei ole helppoa, mutta kun on mahdollisimman aito ja elää itsensä näköistä elämää, ennen pitkää törmää sopiviin kumppaniehdokkaisiin. Ihminen suojelee itseään, jos hän on kokenut aiemmin pettymyksiä. Vaatii rohkeutta ja uskallusta asettautua jälleen kerran alttiiksi pettymyksen mahdollisuudelle.

Miten voi selvitä erosta niin, että voisi taas joskus olla valmis uuteen suhteeseen?

– Aivan aluksi täytyy vain yrittää selvitä, ja sitten pitää rakentaa itsenäinen elämä mahdollisimman hyvälle perustalle. Ei pidä kiirehtiä uuteen suhteeseen, vaikka se voi olla houkuttelevaa. Eroa ja päättynyttä suhdetta on käsiteltävä, ettei siirrä ongelmia uuteen suhteeseen. Vanhasta täytyy voida päästää irti, jotta voi ottaa kiinni jostain uudesta, ja jotta voi päästää irti, täytyy surra sitä, minkä on menettänyt. Tunteiden käsittelylle kannattaa järjestää tilaa ja aikaa.

Askarruttaako jokin asia? Lähetä kysymyksesi teema@lannenmedia.fi

Riikka Marjomaa