Mitä ne meistä puhuu?

 

Buenos Airesissa taksikuski sano, että te ootte suomalaisia. Me kysyttiin, että miten niin. Se vastas, että kukaan ei paisko autonovia niin lujaa kun suomalaiset.
 
Olen kuullut tämän tarinan tuttavaltani monta kertaa.
 
Lopulta taksikuskejakin on ollut kolme ja keskustelu on käyty kolmasti. Ja aina tarinan päätteeksi ajaudutaan suomalaisten ylivertaisiin rallitaitoihin ja kamppailuun jäisten autonovien kanssa.
 
Perimmiltään kyse on suomalaisten valtavasta hingusta pohtia, mitä muut meistä ajattelevat maailmalla. Sama pätee maan rajojen sisäpuolella ja yksilötasolla, sillä me valitettavasti elämme pitkään muiden ihmisten määritelmien kaaoksessa.
 
Kun olin töissä Hämeen taidetoimikunnassa ja 90-luvun lopulla ostin käytetyn Saab ysisatasen, eräs työkaveri totesi, että eikö tuo ole vähän suureellinen sulle, mitä ihmisetkin taiteen kentällä sanoo.
 
Lapsuuteni Hauholla yleisin kommentti oli Ihmiset puhhuu. Mitään ei voinut tehdä, sillä aina piti varoa ihmisten puheita. Ne varjostivat koko elämää meidän pirtissä. Joka toinen repliikki alkoi sanoilla Se sano….
 
Kun jotain oikein varoo, niin se yleensä tapahtuu.
 
Tämä kiellon kautta ehdollistuminen tulee esille jo Dostojevskin Idiootissa Ruhtinas Myskinin tempausten kautta. Myskiniä kielletään juhlissa menemästä lähelle kallisarvoista vaasia. Tietenkin hän menee ja rikkoo koko vaasin.
 
Meidän suku onkin niitä puheita ihmisille sitten järjestänyt oikein huolella, sillä sen verran railakasta meno on ollut. Lopulta paloi koko talo.
 
Claes Andersson on puhunut siitä, miten ihminen tuntee itsensä toisten ihmisten kautta.
Onko joku joskus sanonut jotain sellaista, mistä on tullut koko elämän läpäisevä lause? Lause, jota on kantanut suotta mukanaan?
 
Minulle sanottiin lapsena, että älä ikinä lue ääneen, kun sä sössötät. Nykyäänhän suutani ei tuki mikään. 
 
Tapaan sanoa ystävilleni, että älkää googlettako nimeänne, sillä siitä saa vain pahan mielen. Jos joku kirjoittaa blogissa tai Suomi24-sivuilla mukavasti, tulee taatusti vastaisku, joka vie yöunet.
Tekee niin tai näin, ihmiset puhuvat aina. Kaikista tärkeintä on tietää itse mitä tekee.
 
Elämmekö itseämme vai muiden puheita varten?
 
Mikko Rimminen tiivisti asian hienosti runossaan sanoihin Onnellisia ovat ne, joiden ei tarvitse selittää kulkemisiaan.
 

Päivän lehti

2.4.2020