Kolumnit Uutiset

Miten niin länsi on vasemmalla?

Toimittajan työ on sekä ihanaa että kamalaa – ja kaikkea siltä väliltä. Kamalinta työssäni ovat virheet.

Kukaan halua tehdä virheitä, mutta monessa työssä virheet jäävät piiloon, tai ainakin vain pienen piirin tietoon. Mutta toimittajan virheet ovat julkisia. Meidän virheitämme ei saa tekemättömiksi. Oikaisu ei paljon lohduta sen paremmin virheen tekijää kuin sen kohdettakaan.

Esimerkiksi nimivirheet ovat typeriä ja periaatteessa helposti vältettäviä, mutta silti niitä on lehdissä koko ajan. Vaikka toimittaja kuinka vannoisi itselleen, ettei enää koskaan sortuisi sellaisiin, hän voi olla varma, että jonain päivänä hän taas syyllistyy sellaiseenkin.

Virheitä nyt vain kerta kaikkiaan sattuu. En tiedä ketään toimittajaa, joka ei niitä tekisi.

Eniten turhauttaa, kun kirjoittaa itsestään selvät asiat väärin. Mutta sellaistakin tapahtuu – en tiedä, tapahtuuko kaikille toimittajille, mutta ainakin monille.

Tarkoitan tässä ääliömäisiä virheitä esimerkiksi nimissä ja vaikkapa puoluekannoissa. Sitä, kun toimittaja kirjoittaa epähuomiossa Pekkarinen tarkoittaessaan Väyrystä tai kokoomus tarkoittaessaan keskustaa.

Nämä ovat muuten virheitä, joita on edes vaikea uskoa tehneensä. Mutta valitettavasti kaikki on mahdollista.

No, maallikkokin tietysti osaisi opastaa toimittajaa, että tarkistamallahan sitä virheistä pääsee. Tarkista, tarkista, tarkista pitäisi olla jokaisen toimittajan motto.

Mutta, täytyy tunnustaa, aina ei ehdi eikä jaksa. Ja – kaiken lisäksi – omasta tarkistustyöstä ei ole välttämättä edes kauheasti hyötyä.

Olen usein lukenut tekstini ja pitänyt sitä ihan kelvollisena, vaikka siinä olisi ollut minkälaisia lyöntivirheitä tai pahempiakin sammakoita.

Ongelma on siinä, että kun lukee omaa tekstiään, sitä lukee niin kuin sen on tarkoittanut. Omia virheitään ei siis kerta kaikkiaan aina huomaa ennen kuin ne ovat jo painetussa muodossa.

No, on meillä tähän yksi ase: mummottaminen. Tämä omatekoinen termimme tulee edesmenneen päätoimittajamme Allan Liuhalan kuuluisasta Pihtiputaan mummosta (jota tosin Hämeen Sanomissa kutsumme Rengon mummoksi).

Liuhalahan korosti, että lehtitekstin pitää olla niin selkeää ja ymmärrettävää, että Pihtiputaankin mummo sen ymmärtäisi.

Ei meillä toimituksessa mitään omaa lukumummoa ole, mutta välillä sentään annamme tekstimme kollegan luettavaksi. Sillä toisen silmä huomaa virheet, turhat toistot ja kököt ilmaisut paremmin kuin oma.

Yksi virhe, jonka teen aina, kun en pidä varaani, on se, että sekoitan lännen ja idän. Tiedän kyllä, missä länsi ja itä ovat kartalla, mutta silti kirjoitan itä, kun pitäisi kirjoittaa länsi.

Vasta melko äskettäin tajusin, mistä tämä virhe johtuu. Ei suinkaan huonosta suuntavaistostani, vaan maailmanpolitiikasta! Kaksijakoisessa Euroopassa oikeisto arvosti länttä ja vasemmisto itäblokkia.

Oikeisto – oikea – länsi… Sanat länsi ja oikea nyt vain kytkeytyvät omassa päässäni yhteen. En voi sille mitään.