Uutiset

Monty Roberts puhuu hevosten kieltä

Ypäjä-hallissa kohisee hiljaisuus. Niin rikkumaton hiljaisuus kuin 1300 ihmistä saa aikaan hengittämistä lopettamatta.

Hiljaisuuden keskellä puhuu mikrofoniin lippalakkipäinen mies. Hän seisoo Ypäjä-hallin areenan keskelle rakennetussa pyöröaitauksessa ja keskustelee ison hevosen kanssa elekielellä. Mikrofoniin hän kertoo, mitä hän parhaillaan tekee.

Miehellä on sekä hevosen että yleisön jakamaton huomio.

Lippalakkimies on yhdysvaltalainen hevoskouluttaja Monty Roberts, jota Ypäjän-tapahtumassa nimitetään ”eläväksi legendaksi”.

Ei pelkästään suuria sanoja. Yleisö on pääsiäisviikonlopun aikana nähnyt monen vaikeasti käsiteltävän hevosen muuttuvan muutamassa minuutissa yhteistyöhaluiseksi ja rauhalliseksi.

-Hevosta ei kiinnosta, kuka minä olen. Kukin hevonen muodostaa minusta käsityksensä sen mukaan, mitä teen, Roberts muistuttaa.

Areenalla parhaillaan oleva hevonen, 3-vuotias Daphne, on juuri tehnyt oman päätöksensä. Se menee Robertsin luo.

Monen viikon työ 25 minuutissa

-Setäni on kertonut minulle susista. Niillä on pitkät hampaat ja ne syövät hevosia. Tuo tuossa on varmasti susi!

Näin Monty Roberts tulkitsee yleisölle Daphnen mielenliikkeitä, kun tämä huomaa maassa lojuvan satulan.

-Ei se ole susi. Se on satula, sanoo Roberts.

-Ohhoo, herra Roberts! Olen kuullut satuloistakin, ja ne kutittavat! Jos laitat sen selkääni, heitän sen alas! vastaa Daphne.

Hevonen nuuhkii ratsastajan istuinta kaukaa ja puhisee. Lähelle ei voi mennä. Vielä.

Hevosen totuttaminen satulaan ja ratsastajaan vie yleensä viikkoja. Roberts ja Daphne käyttävät tutustumiseen ja totuttautumiseen – 25 minuuttia. Lopputulos on se, että Daphne seisoo satula ja ratsastaja selässään viileänä kuin viilipytty. Kukaan ei ole hermostunut eikä ketään ole pakotettu mihinkään.

Yleisön voisi saada mykäksi vähemmälläkin.

-Tuo mies on noita, mutisee hämmentynyt valokuvaaja.

Hevonen on helppo orjuuttaa

Miten ihmeessä Monty Roberts sen tekee?

Nyt 71-vuotias Roberts on opetellut hevosten elekieltä 13-vuotiaasta asti. Hän ryhtyi käyttämään oppiaan valmennuksessa ja ennen kaikkea luodakseen ihmisen ja hevosen välille ystävyyttä ja yhteistyötä.

-Ihmisen ja hevosen suhteella on 2000-vuotinen perinne, joka perustuu pitkälti väkivaltaan. Hevonen on kasvissyöjä, joka pakenee vaikeuksia. Se ei tahdo tapella ihmisen kanssa. Siksi se on ollut myös helppo orjuuttaa, Roberts muistuttaa.

-Vahvatahtoiset hevoset voivat vastata väkivaltaan puolustautumalla. Silloin niistä tulee vaarallisia.

Roberts on antanut menetelmälleen nimen join-up. Hän käyttää hevosen omaa liikekieltä neuvotellakseen sen kanssa yhteistyöstä. Ensin hän ajaa hevosen liikkeelle ja antaa sen juosta, kunnes se kääntää häntä kohti korvan, sitten nuoleskelee huuliaan.

-Se osoittaa, että voisi lounastaa kanssani, mestari tulkkaa.

Hevonen pienentää juoksuympyräänsä ja laskee päätään: se kysyy, voiko tulla luo. Silloin Roberts muuttaa ruumiinkieltään poisajavasta kutsuvaksi: hän luo katseensa alas ja lähestyy hevosta hieman sivuittain.

Ja kas. Hevonen kävelee Robertsin rinnalle. Kontakti on luotu. Tämä on kuitenkin vasta alku.

Muutos ei ole taikatemppu

Roberts ei ole taidoistaan kitsas. Hän nimenomaan toivoo, että yleisö omaksuu hänen menetelmänsä.

-Ydin en ole minä, vaan menetelmä. Näin asiaa saadaan viedyksi eteenpäin. Tärkeintä on tehdä maailmasta hevosille hyvä. Noin 10 prosenttia oikeasti oppii täällä jotain, mutta jo se on mahtava määrä, hän sanoo.

Ypäjä-hallissa tehdään kahden päivän aikana yleisöennätys. Sekä lauantaina että pääsiäissunnuntaina halliin ahtautuu noin 1300 ihmistä.

He näkevät, miten Roberts käsittelee kolmenlaisia hevosia: satulaan ja ratsastajaan totuttamattomia, huonosti käyttäytyviä ja kuljetusvaunuun nousemasta kieltäytyviä.

Tarkoitus on, että sekä hevoset että niiden omistajat saavat uusia eväitä. Esityksessä nähtävät taikatemppumaiset muutokset eivät ole pysyviä, ellei myös hevosen omistaja muuta tottumuksiaan.

Hyvä esimerkki on hevosen lastaaminen vaunuun. Robertsin mukaan lastausongelmat ovat yleisiä kaikkialla maailmassa. Usein ongelma liittyy hevosen pakoreaktioon. Vaunuun taluttava ihminen kääntyy usein tuijottamaan hevosta eli hevosen kielellä uhkailemaan.

Yhteistyössä ketään ei uhkailla

Pääsiäisen tapahtumaan oli ehdolla kuutisenkymmentä hevosta. Hevoset valittiin siten, että niitä todella voidaan auttaa pyöröaitauksessa. Esimerkiksi liikennettä pelkäävää hevosta ei voi opettaa hallissa.

Esitykseen pääsi yhteensä yhdeksän hevosta, joista yksi on nuori, uhitteleva arabiori Farid. Se käyttäytyy kotona hyvin, mutta yleisillä paikoilla kammottavan huonosti. Se potkii, huitoo ja puree.

Kun Roberts on luonut kontaktin, hän opettaa hevoselle, ettei ole uhka. Hänen kanssaan ei tarvitse tapella. Samalla Farid oppii rajat. Työskentely on mukavaa, kun kumpaakaan ei uhkailla.

-Pois käveleminen on yksi tärkeimmistä asioista hevosen kanssa toimimisessa. Hevonen oppii, etten uhkaa sitä, Roberts opastaa.

Hän saa Faridin tajuamaan, että on ihan ookoo päästää ihminen vaikka koskemaan kavioita. Ei tarvitse purra.

-Hevosen on tiedettävä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ei ole reilua antaa sen tulla hemmotelluksi lapseksi. Oletteko nähneet tyytyväistä pilattua lasta? En minäkään. (HäSa)

Uudenlaisen oppimisen aika alkoi

-Olemme käyneet kursseilla ja yrittäneet kaikenlaista. Tämä oli viimeinen oljenkorsi, sanoo urjalalainen Martta Elonheimo.

Hänen hevosensa Baipasin menneisyydessä on useita omistajia ja monenlaista kohtelua. Baipas hermostuu ratsastettaessa niin, että menee lukkoon ja kieltäytyy liikkumasta.

Monty Roberts käytti Baipasiin enemmän aikaa kuin mihinkään muuhun hevoseen. Rauhallisen totutuksen aikana hevonen stressasi, muttei mennyt lukkoon.

-Uskon ymmärtäväni hevosta nyt paremmin. Olemme jo tehneet juttuja, joita saimme kotiläksyksi, kuten pelottavilla asioilla koskettelua. Tästä alkaa molemmilla erilainen oppiminen, Elonheimo kuvailee.

Kannattiko?

-Olen iloinen, että tulimme. Se oli vaikuttavaa.

Päivän lehti

31.5.2020