Uutiset

Moottorikelkkavarkaat tuomiolla Hyvinkäällä

Moottorikelkkoihin, mönkijöihin ja perämoottoreihin sekä erilaisiin näihin liittyviin varusteisiin erikoistuneet virolaisvarkaat odottavat tuomiotaan Hyvinkään käräjäoikeudesta. Miehet jäivät kiinni Hyvinkäällä murtoyrityksen yhteydessä viime tammikuun alussa.

Virolaiskaksikko kuljeskeli ympäri Suomea viime vuoden aikana murtautuen koneliikkeisiin ja niiden pihavarastoihin. He varastivat sekä käytettyjä että tehtaiden pakkauksissa olleita kelkkoja, jotka kuljetettiin pois pakettiautolla tai henkilöauton peräkärryllä.

Murtoja ja varastetun tavaran kuljettamista varten miehet olivat varustautuneet järeillä työkaluilla, taljoilla ja sidontaliinoilla. Varastettu omaisuus on jäänyt kateisiin yhtä moottorikelkkaa lukuun ottamatta. Sen Viron poliisi takavarikoi ja palautti.

Kiinni miehet jäivät, kun he yrittivät varastaa kelkkoja, mönkijöitä tai muuta vastaavaa tavaraa Hyvinkään Konetalosta. Toinen mies tunkeutui liikkeen alueelle tiedustelemaan, mutta laukaisi pihalla olleet hälyttimet ja joutui pakenemaan. Miehet eivät kuitenkaan malttaneet jättää yritystään kesken, vaan palasivat jonkin ajan kuluttua, jolloin odottamassa olleet poliisit nappasivat heidät.

Syyttäjä vaatii toiselle miehistä vähintään kahden vuoden ja kymmenen kuukauden tuomiota ja toiselle paria kuukautta vähempää. Korvauksia miehiltä haetaan tässä vaiheessa vähän alle 120 000 euroa. Toinen miehistä on ollut maahantulokiellossa, mutta päässyt toistuvasti Suomeen ilmeisesti siksi, että on muuttanut sukunimensä.

Tuomio jutussa annetaan ensi viikolla. (HäSa)