Uutiset

Moottoriradalla noudatetaan lupaehtoja ja määräyksiä

Paul Betcke ja Ahveniston Ystävät ry. on jo yrittänyt ajaa moottoriradan toimintaa alas erilaisiin ympäristö- ja muihin haittoihin vedoten. Toimintaa kuitenkin harjoitetaan noudattamalla tarkasti viranomaisten ja ympäristöluvan ehtoja sekä muita määräyksiä.

Viime perjantaina heinäkuun 16. päivänä saimme puhelinsoiton Kanta-Hämeen poliisipäälliköltä. Paul Betcke oli ollut yhteydessä häneen ja yritti virheellisillä väittämillä estää moottoriradan varikko-alueella järjestettävän tilaisuuden pitämisen. Tämän lisäksi hän oli ahdistellut puhelinsoitoilla kyseisen tapahtumajärjestäjän työntekijöitä sekä toimitusjohtajaa.

Oikea taho, jos halutaan tiedustella moottoriradan toiminnasta, on moottoriradan operaattori. Paul Betcke ei ole ollut yhteydessä omatoimisesti meihin.

Tilaisuus oli sirkuksen omaista showta, joka tosin vaatii paljon kokemusta ja taitoa. Se, että tapahtuman järjestäjä markkinoi sitä SM-kilpailuna, on verrattavissa vaikkapa kannonhakkaamisen SM-kisoihin.

Muilla paikkakunnilla tapahtumaa järjestetään esimerkiksi markettien parkkipaikoilla tai huoltoasemien pihoilla.

Meluhaittaakaan tapahtuma ei naapureille aiheuttanut. Tätä seurattiin alueen omilla mittausjärjestelmillä.

Onneksi tapahtuma voitiin pitää. Toistatuhatta ihmistä pääsi nauttimaan hienosta showsta kauniissa säässä. Erityisen mukavaa oli nähdä useat sadat lapsiperheet alueella.

Toivottavasti Paul Betcke ja Ahveniston ystävät lopettavat laillisen toiminnan haittaamisen ja jaksavat odottaa oikeuden päätöstä radan tulevaisuudesta.

Pertti Kurki-Suonio

moottoriratayrittäjä

Hämeenlinna

Päivän lehti

6.4.2020