Uutiset

Moottorirata harjuksi jälleen

Mannerjäätikkö kasasi noin 10 000 vuotta sitten Ahveniston harjun, joka pärjäsi melko monta tuhatta vuotta ilman asvaltointia. Heinäkuussa vuonna 1967 avattiin Ahveniston moottorirata, jonka tulevaisuuden puntarointia esitti kirjoittaja tiistain Hämeen Sanomien mielipidepalstalla, mutta sangen maltillisesti esitti.

Moottoripäristelyä ei riittävän härskisti kyseenalaista kukaan. Vihreätkin ovat kusi (kaasujalan?) sukassa. Ehkä he ovat tyytyväisiä, kun bensapistoolin väri on sentään muutettu vihreäksi ikään kuin poliittisena myönnytyksenä.

Maailma on muuttunut öljykriisin vuosista. Silloin pantiin stoppia haaskaukselle.

Hyvä on peruskateellisenkin huomata, että Suomi ja suomalaiset ovat rikastuneet silmittömästi. Ei kai rahaa muuten poltettaisi surutta ökybemareiden moottoreissa.

Kilvanajovillitys kasvaa ja kehittyy mikahäkkisten nimiin vannovassa maassa. Bensa maksaa jo maltaita, mutta se ei vauhtikansan menoa hillitse.

Mihin moisessa hurmoksessa elävä ja rahaa ympäriinsä kylvävä moottoriväki ylipäätään tarvitsee kunnallista moottorirataa? Eikö varaa olisi rakentaa oma.

Rataa pyörittävä yrittäjä on vuokrannut sen Hämeenlinnan kaupungilta ja on kertonut aikomuksistaan kehittää radan toimintaa. Niin yrittäjän pitääkin. Häneltä en veisi leipää, vaan ihailen ilmeisen innovatiivista toimintaa.

Mutta miten moottoriradan omistaminen sopii kaupungin toimenkuvaan? Tapana on vastata, että se nyt vaan sopii, koska on tähänkin asti sopinut.

Aina puhutaan priorisoinnista ja siitä, että pitää löytyä valmiutta luopua turhuuksista, mutta tosipaikan mennään (auto)tallin taakse piiloon.

Rata mitä ilmeisimmin pysyy kaupungilla, mutta se ei tarkoita, ettei siitä voisi päästä eroon.

Harju oli ensin, joten rata saa mennä.

Kääritään asvaltti rullalle ja viedään se asianmukaiseen paikkaan. Varmaan se kelpaa jonkinmoiseen uusiokäyttöön.

Virhe tehtiin siinä, kun rata rakennettiin väärään paikkaan. Virheistä voi ottaa oppia ja toisinaan ne voi jopa korjata.

Ennallistettakoon Ahvenisto luonnontilaansa!

Saman tien harju voidaan muovata vielä paremmaksi kuin se oli ennen vuotta 1967. Ennen metsän kasvua paikka taitaisi olla karunpuoleinen, mutta onhan Hämeessä aikaa odottaa. Hiljaisesti harjulla saisi toki hiihdellä ja hölkkäillä.

Soransiirtelyn ja metsäalan tietotaitoa on Kanta-Hämeessä runsaasti, vaikka hanke jouduttaisiinkin tietenkin mittavuutensa vuoksi kilpailuttamaan kansainvälisesti.

Tutkijoille harjunteko olisi ainutlaatuinen mahdollisuus, joka keräisi valtavasti huomiota. Avainbiotooppien kehittelyssä ja suppien rakentelussa olisi loppumaton työsarka. Siirtyvät ne vuoretkin, jos vain tahtoa riittää.

Ja mikä parasta, jos rata jäisi ansaitsemalleen paikalle jääkauden jälkeiseen historiaan: loppuisi ikiaikainen kiistely radan metelistä.

Rauno Lahti