Uutiset

Motorest teki komean paluun Idänpäähän

Neste Oilin Hämeenlinnan Idänpään liikenneasemalla jo parhaat päivänsä nähnyt kahvila laitettiin remonttiin. Lopputuloksena oli entistä ehompi Motorest-lounaskahvila, jossa on 52 asiakaspaikkaa entisen 30:n sijaan. Uutta ovat seisova pöytä, jossa tarjoillaan aamiaisbuffet ja lounasbuffet sekä Sibylla-konseptin mukainen pikaruokalatarjonta. Myös asemalla toimivan K-marketin myyntivalikoimaa laajennettiin.

Motorest teki komean paluun Hämeenlinnaan. Moterestit tunnettiin 1980- ja 1990-luvuilla Kesoil-ketjun laadukkaina ruokaravintoloina. Ne kuitenkin katosivat valtateiden varsilta, kun Kesko myi Kesoilin vuonna 1998 Neste Oy:lle, ja Kesoilin huoltoasemat muuttuivat Neste-huoltoasemiksi.

Neste Oil K-market Idänpään kauppias Jarkko Gorski puhuu pilottihankkeesta, vaikka eri puolilla Suomea toimii jo yli 30 Motorest-ravintolaa, jollainen on muun muassa Janakkalan Linnatuulessa.

-Olemassaolevista Motorest-ravintoloista Idänpään Motorest poikkeaa siinä, ettei tarjolla ole à la carte -tarjoilua. Sekin on mahdollista jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi keräämme kokemuksia uudentyyppisestä lounaskahvilasta.

Idänpäässä aamiaisbuffet tarjoillaan arkisin kello 6.30-9 ja lounasbuffet joka päivä kello 10.30-16. Lounasbuffet sisältää salaattibuffetin, päivän keiton, kaksi eri pääruokavaihtoehtoa sekä jälkiruokakahvin.

-Pilottihankkeen taustalla ovat itsenäiset K-kauppiaat. Tavoitteena on noin 50 uudenlaisen lounaskahvilan verkosto. Haluamme tarjota laadukkaan vaihtoehdon ABC:lle, joka viime vuosina on näkyvästi laajentanut liikenneasemaverkostoaan, Gorski tunnustaa.

Vetovastuu K-kauppiaille

Neste Oilin asemaverkoston uudistaminen käynnistyi vuonna 2008, jolloin Ruokakeskoon kuuluvan Pikoil Oy:n hallinnoimia asemia ryhdyttiin muuttamaan K-kauppiasvetoisiksi. Samana vuonna Jaakko Gorski aloitti vetäjänä Neste Oilin Idänpään asemalla, joka tätä nykyä työllistää kymmenen työntekijää.

Idänpäässä Neste Oil hallitsee mittarikenttiä sekä polttonesteisiin liittyvää liiketoimintaa. K-kauppias puolestaan vastaa K-marketista, Motorest-lounaskahvilasta ja autojen pesusta. Kauppias hoitaa Nesteen puolesta myös polttonesteiden rahastuksen.

-Tänä vuonna viimeisetkin Neste Oilin liikenneasemat muuttuvat K-kauppiasvetoisiksi. Pikoilille jäävät vain pienimmät huoltoasemat, jonne K-markettia ei kannata perustaa, Gorski sanoo.

Idänpään lounaskahvilan avajaisia vietetään ensi torstaina 17. helmikuuta, johon mennessä myös uudesta Motorestista kertovat kyltit ilmestyvät katukuvaan. (HäSa)