Uutiset

Muhkeiden perintöjen ihanassa toivossa

Äideillä ja isillä on rakkaille lapsilleen monta nimeä. Tyttäristä ja pojista käytetään hieman leikkisästi sellaistakin nimitystä kuin perilliset. Nimitys alkaakin olla monille ajankohtainen. Perijöiden ja perijättärien määrä sekä perityn omaisuuden suuruudet kasvavat Suomessa vauhdilla suurten ikäluokkien vanhetessa.

Ilmiötä käsittelee omasta ekonomisesta näkökulmastaan Talouselämä-lehti helmikuun ensimmäisessä numerossaan. Lehden artikkelissa maalaillaan vauraita tulevaisuudennäkymiä nykyisille nuorille aikuisille, joiden omaisuutta perinnöt aikanaan kartuttavat. ”Suomesta on tulossa perijöiden maa”, julistaa Talouselämä.

Artikkeli esimerkkeineen saanee monet myöhäiseen keski-ikään ehtineet lukijat tuumailemaan omaa rooliaan ja tulevaisuuttaan varallisuuden haltijoina.

Minun on toistaiseksi on varsin vaikea kokea itseäni suhteessa lapsiini henkilöksi, jonka keskeinen tehtävä on kartuttaa tai vähintään vaalia perittävää omaisuutta. Paljon enemmän on tähän mennessä tullut mietittyä sitä, millaiset henkiset ja kulttuuriset elämän eväät on onnistunut ja onnistuu vanhempana antamaan.

Sitäpaitsi olen päättänyt suruttomasti hassata varojani jäljellä olevina toimintakykyisinä vuosina kaikkeen kivaan tekemiseen ja menemiseen perintöasiaa vähääkään pohtimatta. Haluan jopa uskoa, että perillisemme antavat tälle aikomukselle täyden hyväksyntänsä.

Tosiasia nimittäin on, että me suuret ikäluokat olemme lapsina ja nuorina saaneet tyytyä melkoisen vaatimattomaan elintasoon sodista toipuvassa maassa. Aikuisina on tehty työtä ja maksettu asuntovelkoja. Omille lapsille on haluttu antaa mahdollisuus harrastuksiin ja hankintoihin, joista itse emme aikanaan osanneet edes uneksia. Koulunkäyntiä ja opiskelua useimmat vanhemmat ovat tukeneet parhaansa mukaan.

Tuntuisi oudolta, jos tämä sukupolvi kokisi eläkevuosina asiakseen pihistää ja säästää perintöjä jättääkseen. Sellaisiakin paineita ikäihmisiin varmasti kohdistuu tässä raadollisessa maailmassa, missä ahneus ei enää näytä olevan kuolemansynti vaan suorastaan hyve. Niskakarvat nousivat pystyyn, kun kuulin jonkun valitelleen leskeksi jääneen isänsä tuhlaavan perintörahoja matkusteluun ja ravintoloissa syömiseen.

Merkillistä on myös se, että viimeiset vuotensa täysin yksinäisenä laitoksessa viettäneelle vanhuksellekin yleensä löytyy huolekkaita sukulaisia perinnönjaon tullessa ajan kohtaiseksi.

Sukulaisten kiinnostusta lapsettomien ihmisten omaisuuteen hillitsee sentään yleensä jonkinlainen häveliäisyys, mutta erilaiset uskonnolliset ja yleishyödylliset yhteisöt hamuavat perintöjä avoimen innokkaasti.

Jos ja kun perittävää näyttää jäävän, perinnönjakoa helpottaa ajoissa tehty testamentti. Lakimiehet tietävät, että perintöjen äärellä käydään usein raastavia riitoja. Testamentti ei välttämättä riitoja estä, mutta selkiyttää tilannetta.

Tuula Heinänen

Päivän lehti

25.5.2020