Kolumnit Uutiset

Muistaisinpa huomennakin

Mikä oli Pauli Nevalan voittotulos Tokion olympialaisten keihäänheitossa vuonna 1964? – Olin tuolloin täyttänyt juuri neljä (4) vuotta. Tapausta en siis pysty muistamaan, mutta tuloksen olen opetellut: 82 metriä 66 senttiä.

Muistan muitakin täysin triviaaleja ja tarpeettomia asioita, ilmeisesti juuri siitä syystä. Sen sijaan nimet ovat hukassa jatkuvasti. Epäilen, että alituinen tarve tarkistaa ja googlata syö aivojen käyttömuistia.

Muistisairaudet voi sulkea oman todellisuuden ulkopuolelle niin kauan kuin ne eivät kosketa omaa lähipiiriä.

Kun muistisairaus koskettaa, se todellakin koskettaa.

Miten ymmärtää ja antaa kenties anteeksi, kun maailman sydämellisin ihminen onkin yhtäkkiä karkean töykeä ja – unohtaa hetkessä kaiken, mitä äsken puhuttiin ja sovittiin?

Asian voi antaa vain olla, voi kieltäytyä muistamasta ja murehtimasta. Karmeinta on tunnistaa ja tunnustaa oma itsekkyytensä.

Ristiriitainen suru rakkaan ihmisen menettämisestä helpottaa ehkä siinä vaiheessa, kun ymmärrän, että ihminen on sittenkin sama ja yhtä rakas ihminen muistisairaanakin.

Kadulla saattaa tulla vastaan ihminen, joka etsii kotiinsa, mutta ei millään muista, missä se nyt olikaan.

Itselläni ei ollut aikoinaan Tampereella mitään hajua muistisairauksista, kun kohtasin iltapimeällä iäkkään naisen, joka toisti Tammelan kulmilla itsekseen ja jo perin väsyneenä tiettyä osoitetta.

Pysäytin taksin ja kerroin tilanteesta. Jonnekin sitä lähdettiin. Ajelusta tuli pitkä. Osoite oli tietenkin aivan väärä, kenties jokin vuosien takainen kotiosoite. Jotenkin asia kuitenkin selvisi. En muista enää, miten.

Hämeenlinnassa otin paljon myöhemmin kyytiin iäkkään rouvan, joka tunnisti kyllä tuttuja paikkoja, mutta kotiosoite tai oma nimi ei tullut millään mieleen. Goodmanin kulma oli kuin vieraalta planeetalta.

Laukkuaan rouva puristi lujasti. Siellä oli varmaan joitakin papereita, mutta en rohjennut pyytää niitä esille etsiäkseni tarpeellisia tietoja.

Ongelman ratkaisi Pikku-Pena Nyholm, jonka tiesin kaupungin yleisauttajaksi. Hän järjesti Wetterissä meille sosiaalitätien vastaanottokomitean, ja kaupungille eksynyt miehensä omaishoitaja pääsi onnellisesti kotiinsa.

Jonakin aamuna en ehkä muista omaa nimeäni. Toivon, että silloin on joku, joka auttaa, tai sitten pitää lukea lehdestä, jos on perjantaiaamu, ja olen vielä ollut torstaina töissä.