Uutiset

Mummonlihapullia ja muuta lähiruokaa

Paljon puhuttu, kaivattu, rakastettu ja ajoin kadotettu lähiruoka sai viime viikkoina valtakunnallisen mainoskampanjan ilmaiseksi, kun elintarviketyöläiset lakkoilivat.

Kun suuret yritykset seisoivat, kauppojen hyllyt tyhjenivät muutamassa päivässä. Ei tosin aitoon ruokapulaan, vaan kuluttajiin iskeneeseen hamstrausintoon. Ostoskärryt ja pakastimet täyttyivät ”pahan päivän varalle”.

Oikein pahaa päivää työselkkaus ei kuitenkaan aiheuttanut, lakkoilua paikkasivat pienet paikalliset leipomot, erillissopimuksen tehneet maidon- ja lihanjalostajat ja tietysti myös tuontiruoka.

Lähiruuan esiinmarssi ei kuitenkaan oikein kantanut. Pian lakon päätyttyä keskittyneen elintarvikekaupan tiukka ketjuohjaus otti ohjat käsiinsä. Tutut suuret merkit kavensivat pienvalmistajien tuotteiden hyllytilan muutamassa päivässä entisen kapeaksi. Lähiruoka kävi ja lähti isommin jälkiä jättämättä.

Lähiruoka on saanut uusia arvovaltaisia ystäviä, peräti Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston Sitran.

Se selvitti lähiruuan tilanteen ja tulevaisuuden. Lähiruuaksi luokiteltavaa evästä on myyty viime vuosina vain 74 miljoonalla eurolla. Suurten ketjujen hallitsemilla elintarvikemarkkinoilla sen osuus jää alle yhden prosentin.

Sitran mukaan lähiruuan markkinat voisivat olla muutaman vuoden päästä jo parinsadan miljoonaan luokkaa.

Lähiruoka innostaa kuluttajia samoin kuin luomutuotantokin. Kun gallupeissa kysytään mieltymyksiä, vastaukset tulevat kuin apteekin hyllyltä. ? Luomua ehdottomasti ja lähiruokaa, parasta kaikista olisi lähiluomu.

Kun samainen kuluttaja sitten tuuppii ostoskärryään jättimarketin käytävillä, hänen sanansa ei muutukaan lihaksi, ei luomuksi eikä lähilihaksi. Mieliteot ja arki eivät kohtaa kuin aniharvalla. Pelloista luomulla on jo seitsemän prosenttia, mutta luomun osuus viljatuotteiden vähittäiskaupasta mataa edelleen ja pysyvästi prosentin-puolentoista paikkeilla.

Viljanviljelijät ovat vastanneet markkinoiden huutoon, leipomot ja kaupat eivät. Eivät siksi, että kuluttajien puheet eivät realisoidu leipäostoksilla.

Kansakunta yökkäsi, kun Kuluttajavirasto älähti, että Atria ja HK-Ruokatalo käyttävät broileria ja sen nahkaa lihapulliensa raaka-aineena, vaikka paikkauksissa puhuttiin lihapyöryköistä.

Sitten ärähti Evira ja määräsi tehtaat totuuden tielle. Niinpä ne nöyrästi lupasivat välittömästi laittaa pakkauksiin täsmätiedon tuotteessa käytetystä lihasta. Ja katso, pian kauppaan ilmestyikin broilerinlihapyöryköitä.

Järkytys oli sitten melkoinen, kun kotikylän osuuskaupan myymälän valmisruoka-altaassa oli kaupan suuri määrä HK:n mummonlihapullia, ihan totta, mummonlihapullia!

Valviran määräykseen peilattuna nimi vaikutti melko vistolta. Oikein piti tutkia tarkkaan etiketin kirjoitustapaa, oliko se yhteen vai sittenkin erikseen.

Lähempi tarkastelu osoitti, että sentään erikseen, siis mummon lihapullat. Ne valmistetaan kotimaisesti broilerin- ja porsaanlihasta. Onneksi.

Päivän lehti

3.4.2020