Uutiset

Mummot ja keinutuolit tulevat Hippaloihin

Jo lähes 200 mummoa on ilmoittautunut ensi elokuussa Hämeenlinnassa pidettäviin lasten ja nuorten kulttuurifestivaaleihin, Hippaloihin. Mummot istuvat keinutuoleissa Hämeenlinnan torilla 3. elokuuta ja kertovat viiden minuutin tarinoita kaikille, joilla on aikaa istahtaa kuuntelemaan.

Festivaalijohtaja Kristiina Hurmerinnan mukaan ”mummotapahtuman” tarkoituksena on luoda yhteyksiä eri sukupolvien välille.

Kolmessa Hämeenlinnalaisessa koulussa on talven mittaan valmisteltu tulevaa festivaalia myös laatimalla politiikan sanakirjaa lasten tapaan sekä kirjoittamalla fiktiivisiä tarinoita ministereidemme lapsuuskuvien pohjalta. Myöhemmin tarinoista maalataan muotokuvia.

Hippaloita vietetään Hämeenlinnassa 2.-7. elokuuta. (HäSa)

Päivän lehti

26.1.2020