Uutiset

Mun isäin oli sotamies

Lähes kaikkien meidän 1940-luvun puolivälin tienoilla syntyneiden isät ovat sodan kokeneita rintamamiehiä. Olemme sotilaiden lapsia. Lapsuusvuosinamme sota oli vielä aivan lähellä. Ei ollut enää sota, mutta ei aivan vielä rauha.

Aikuisten puheissa sotakokemukset olivat läsnä kaiken aikaa. Menetykset olivat kovin suuria ja muistot kipeän tuoreita. Kyyneleet aikuisten silmissä eivät olleet harvinainen näky. Lastenkin mieliin painui apeutta ja hätää, jonka juuria monet ovat alkaneet tunnistaa vasta keski-ikäisinä.

Luulen, että ne, jotka sotien jälkeen puhumalla purkivat tuntojaan, toipuivat nopeammin kuin ne, jotka eivät pystyneet puhumaan. Tukahdutettu ahdistus kulutti heitä ja heidän läheisiään. Kriisiavusta ja terapioista ei tuolloin paljon tiedetty.

Mummolan kamarissa katselin valokuvia komeasta nuoresta miehestä. Teki mieli kysellä tästä talvisodassa kuolleesta enosta, mutta etenkään mummon kanssa hänestä ei saanut puhua. Aihe oli aivan liian tuskallinen.

Isäni hautajaisia vietettiin jo liki 12 vuotta sitten. Mitä enemmän elämänkokemusta kertyy, sitä selkeämmin tajuan, miten totaalisesti sota leimasi hänen ja koko hänen sukupolvensa elämää.

Talvisodan syttyessä rippikouluikäinen nuorukainen lähti muiden karjalaisten tavoin kotiseudultaan evakkoon. Jatkosodan lopulla hän oli jo rintamalla, haavoittui vaikeasti ja eli kaksikymmenvuotiaasta lähtien invalidina. Työkyky sentään säilyi.

Sodasta hän ei halunnut puhua eikä kokenut itseään sotasankariksi. Postissa lähetetyn mitalin hän paiskasi vihaisesti piironginlaatikkoon.

Jälkeenpäin olen toivonut, että sodasta olisi puhuttu avoimemmin niin perheissä kuin kouluissakin. Sen sorttiset keskustelut eivät vain kuuluneet tuon ajan tapoihin.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Kujala selvittää vuonna 2002 valmistuneessa väitöskirjassaan sodassa olleiden miesten poikien muistoja ja isäsuhdetta. Myös Kujalan tutkimus vahvistaa, että yleensäkin vähäpuheiset suomalaiset miehet eivät sotakokemuksistaan paljon puhuneet.

Monet muistavat isänsä palanneen sodasta muuttuneena miehenä, kovien kokemusten jäljiltä hermostuneena.

Sotilaiden pojista tuli Kujalan tutkimuksen mukaan selviytyjiä, työn sankareita. Isän roolissa monet tunnustavat olleensa liian ankaria. Isällisen hellyyden ja leikkisyyden mallia oli harvalla.

Näiden isien pojat, meidän suurien ikäluokkien lapset ovat saaneet aikuistua rauhan aikana, vaikka nykymaailmasta ei uhkia puutukaan. Heistä suurin osa tahtoo ja osaa olla lapsilleen läheinen isä, joka ei häpeile näyttää rakkauttaan. Mielestäni se on niitä asioita, joista voimme tänä itsenäisyyspäivänä olla iloisia.

Päivän lehti

26.11.2020

Fingerpori

comic