Uutiset

Muotokuvaajan mestarityöt museoon

Valokuvaaja Kyllikki Louhivaara on lahjoittanut laajan valikoiman negatiiviarkistostaan Hämeenlinnan historialliselle museolle. Museokokoelmaan siirretty aineisto sisältää yhteensä noin 8 500 negatiivia vuosilta 1951-1991.

-Kokoelmalla on todella suuri merkitys. Louhivaaran kuvissa on pitkä pätkä Hämeenlinnan kaupungin historiaa, museonjohtaja Tuulia Tuomi sanoo.

Vaikka suuri osa kuvista on studiokuvia, kokoelmassa tulevat esiin myös monet kodit, koulut ja työpaikat.

-Esimerkiksi merkkipäiväkuvissa näkyy, minkälaisia vaatteita ihmiset käyttivät ja millä tavalla juhlapöydät katettiin, Tuomi sanoo.

Tuulia Tuomen mielestä Louhivaaran kokoelma täydentää upealla tavalla museon valokuva-arkistoa, jossa on ennestään Enok Rytkösen ja Evelina Stierin kaltaisten hämeenlinnalaisten valokuvaajien otoksia aina 1800-1900-lukujen vaihteesta lähtien.

Laajat valokuvalahjoitukset eivät ole jokapäiväisiä Hämeenlinnan historiallisessa museossa.

-Pelkästään säilytystilojen rajallisuuden takia otamme vain valikoidusti vastaan materiaalia. Kokoelmien on ainakin oltava huolellisesti luetteloituja, museonjohtaja sanoo.


Muotokuvia ja maitotonkkia

Hämeenlinnalaiset tuntevat valokuvaaja Kyllikki Louhivaaran (s. 1926) ennen kaikkea muotokuvaajana. Hämeenlinnan historiallisessa museossa avatussa näyttelyssä on kuitenkin esillä myös toisenlainen puoli valokuvaajamestarista.

Näyttelyssä on kuvia Louhivaaran uran alkutaipaleelta, jolloin hän kiersi kuvaamassa ihmisiä kotona ja työpaikoilla.

Kuviin ovat päässeet maitoannostaan nauttivat koululaiset, kukkakorien keskelle asettuneet syntymäpäiväsankarit ja ristiäisiä varten juhla-asuihin pukeutuneet hämeenlinnalaisperheet.

Yhdessä kuvassa on Paulamäen kaupan henkilökunta, toisessa Hämeenlinnan osuusmeijerin maitotonkkarivistö ja kolmannessa Sibeliuksenkadun puutaloja niiltä ajoilta kun Louhivaara perusti valokuvaliikkeensä Hämeenlinnaan.

Hän aloitti harjoittelijana Marjatta Luoma valokuvaamossa vuonna 1940. Oma valokuvaamo hänellä oli 1951-1991. (HäSa)

Menot