Kolumnit Uutiset

Museon vetonaula on näyttely

Onko suomalaisessa kulttuurissa saavutettu piste, jossa aletaan vähätellä omia ydintehtäviä selittämällä, miten oma työ vastaa samoihin ”tarpeisiin” kuin mikä tahansa viihde?

Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä totesi lokakuussa Ylen haastattelussa ihmisten odottavan museolta ”samaa kuin miltä muulta kohteelta tahansa, missä he viettävät vapaa-aikaansa”.

Helsingin kaupunginmuseon johtaja Tiina Merisalo ilmoitti samassa haastattelussa, ettei museo ole vain ”paikka, jonne mennään katsomaan näyttelyitä”.

Miksi sinne sitten mennään?

Ymmärrän animoinnit ja hologrammit ja muun ”elämyksellistämisen”, jos ne palvelevat museon omaa toimintaa eivätkä muuta museota esimerkiksi pikku elokuvateatteriksi tai leikkikentäksi.

Itse menen museoon, jos siellä on kiinnostava näyttely. Jos jostain on viime aikoina tehnyt mieli valittaa, niin siitä, ettei näyttelyn sisältöä ole esitelty tarpeeksi.

Niin. Sisältöä. Museon tehtävää ei voi ottaa mikään muu laitos, eikä museoiden kannattaisi itse ensimmäisenä hehkuttaa, miten ne lipsuvat päätehtävästään ja keskittyvätkin treffi-iltoihin.

Taidekriitikko ja kuraattori Otso Kantokorpi jyrähti mainitun Ylen jutun jälkeen Kulttuuricocktail-blogissaan, ja aiheesta.

Blogiteksti äityi rukinlapojen ja muun ”pölyttyneen” esineistön puolustuspuheeksi, johon haluan yhtyä.

Kantokorpea korpesi myös Levän hehkutus siitä, että Gösta Serlachiuksen museo olisi hankkinut ensin huippukokin ja alkanut sitten rakentaa palvelukonseptiaan.

Höpön pöpön. Gösta-museon laajennuksen kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu julkistettiin vuonna 2010. ”Huippukokit” saapuivat taloon syksyllä 2013.

Kukaan tuskin matkustaa Mänttään syömään. Mänttään mennään katsomaan huipputason näyttelyitä. Niiden katsojat saattavat myös syödä.

Viime vuonna lanseerattu Museokortti ei olisi niin suosittu ilman sisältöä. Vuoden 2015 toukokuussa käyttöön tullut palvelu lisäsi koko vuoden käyttäjämääriä noin kolme prosenttia, Yle kertoi jutussaan.

Yksi Museokortin tarkoituksista on ohjata ihmisiä käymään museoissa usein, ilman pitkällistä etukäteissuunnittelua.

Nii-in. Samalla voisi muistaa, mikä museoon vetää. Jos ihminen haluaa vain kahvia tai palapelin, hän kyllä löytää tiensä kahvilaan tai tavarataloon.

Olen itse napissut museokahviloiden puutetta. Pidän museokahviloista. Niiden suurin hyvä puoli on olla paikka, jossa voi istahtaa puimaan näyttelyssä nähtyä.

Toistanko vielä? Näyttelyssä nähtyä.

Se voi olla taidetta tai vaikka niitä ”pölyisiä rukinlapoja”. Menneisyys ja taiteen sisällöt kiinnostavat edelleen.