Uutiset

Musiikinopiskelusta rahoitusongelma

Hauhon kunnan päätökset koskien musiikinopiskelua musiikkiopistossa herättävät kysymyksen, että millainen on Hauhon kunnan päättäjien tietämys tavoitteellisesta musiikin opiskelusta, jota musiikkioppilaitoksissa annetaan?

Ensinnäkin on täysin naurettavaa rajoittaa kunnan tuen osuus kolmeen vuoteen oppilasta kohden. Kolme vuotta on mitättömän lyhyt aika, kun puhutaan musiikin opiskelusta. Kolmessa vuodessa lapsi todellakin pääsee vasta alkuun instrumentin soitossa.

Entä kolmen vuoden jälkeen, kun kunnan tuen osuus loppuu ja vanhempien pitäisi kustantaa suurempi määrä opinnoista? Tässä vaiheessa monen lapsen musiikkiopinnot katkeavat vanhempien rahapulaan. Entä, mitä tällainen lapselle mielekkään harrastuksen loppuminen pakkotilanteessa aiheuttaa kasvavan lapsen henkiselle kehitykselle?

Tällainen kolmen vuoden tukipäätös ei auta mielestäni edes niiden lahjakkaiden lasten erottumiseen vähemmän lahjakkaista. Musiikkiopisto-opiskelu on sen verran tavoitteellista, ettei vauhdissa pysy lapsi, joka ei ole täysin innostunut harrastuksestaan. Useimmiten lopettamispäätös syntyy instrumenttiopettajan, vanhempien ja lapsen keskinäisestä päätöksestäkin ilman kunnan avustusta.

Entä miksi sitten ns. lahjattomia lapsia ei haluta tukea? Annetaanhan peruskouluopetustakin niille kehittyneille, viisaille ja vähän tyhmemmillekin lapsille ilmaiseksi, samaan hintaan.

Sitä paitsi olen itse oppinut kantapään kautta, ettei lapsi tai vanhemmat tiedä vielä peruskouluikäisinä, mitä heistä isona tulee. Valitettavan usein kuulen oppilaiden vanhempien sanovan, että ”eihän meidän lapsesta tietenkään mitään ammattilaismuusikkoa tule, kunhan nyt soittaa huviksensa”.

Itsellenikin nimittäin selvisi musiikkiopintojeni päämäärä vasta lukion viimeisinä vuosina.

Mielestäni on todella törkeää väittää, ettei kunnalle ole mitään hyötyä musiikkiopistossa opiskelevista lapsista. Varmasti on! Mutta onko kunta tarjonnut tilaisuuksiakaan musiikkia opiskeleville lapsille liiemmin? Omasta mielestäni ei, eikä edes oman kokemukseni perusteella. Muutenkin koko lapsista hyötyminen on mielestäni aika räikeä ajatus. Onko sitten muuta toimintaa harrastavista lapsista jotenkin enemmän hyötyä?

Mitä musiikin opiskelujen hyötyihin tulee, voin väittää kokemuksen perusteella, että musiikkiharrastus, jos jokin opettaa lapsille vastuuta, pitkäjänteisyyttä, sosiaalisia taitoja, paineensietokykyä ja kaikkea mitä nykyihminen tarvitsee nyky-yhteiskunnassa. Vain opiskelu musiikkioppilaitoksessa luo mahdollisuudet musiikin jatko-opintoihin ja onhan siitä hyötyä myös monessa muussa ammatissa ja muutenkin elämässä.

Hauhon kunnan päätös omavastuun korottamisesta ja tuen rajoittaminen kolmeen vuoteen, aiheuttanee varmasti monelle perheelle ylitsepääsemättömän rahoitusongelman. Muistuttaisin vielä, että kaikkien musiikkiopintojen vaatimien maksujen lisäksi vanhemmille jää maksettavaksi todella kalliit instrumentit. Vaikuttaa siltä, että musiikista halutaan Hauholla vain rikkaiden perheiden lasten harrastus.

Kysyisinkin Hauhon kunnalta, eikö tätä säästöä voisi tehdä jossain muussa yhteydessä kuin lasten kohdalla? Vai haluammeko, että kunnalle verotuloja tuovat lapsiperheet karttavat Hauhoa asuinkuntanaan tulevaisuudessa? Eikö nyt, kun taideaineiden opetusta vähennellään jatkuvasti peruskouluissa, olisi paikka tukea lasten taideaineiden opiskelua muulla tavoin. Taideaineiden opiskelu on mielestäni aivan yhtä tärkeä harrastusmuoto, kuin esimerkiksi urheiluharrastuksetkin.

Kiitokseni Hauhon kunnalle kuitenkin, että omassa nuoruudessani oli mahdollista suorittaa musiikkiopisto-opinnot kohtuullisin kustannuksin ja sain näin valmiudet musiikin jatko-opintoihin!

Ilman silloista kunnan tukea en varmasti opiskelisi tällä hetkellä Sibelius-Akatemiassa, musiikin maisterin koulutusohjelmassa.

Toivoisin toki samaa mahdollisuutta myös nyky-Hauhon lapsille!

Kaija Kokkala

musiikkipedagogi (amk)

Sibelius-Akatemian opiskelija