fbpx
Uutiset

Musiikkia linnassa päättää jatkosta tiistaina

Hämeenlinnalaisen Musiikkia linnassa yhdistyksen vuosikokous päättää tiistaina, jatkuuko 16 vuoden ajan toteutettu samanniminen vanhan musiikin konserttisarja tänä vuonna.

Sarjan jatko on ollut vaakalaudalla järjestävän yhdistyksen talous- ja henkilöstövaikeuksien vuoksi.

Yhdistys on uusimassa hallitustaan ja sen edustajat ovat neuvotelleet muun muassa Hämeenlinnan kaupungin kanssa toiminnan jatkumisesta. Hämeen taidetoimikunta on jo myöntänyt 2 000 euron avustuksen tämän vuoden konserttisarjalle.

Musiikkia linnassa on yksi pitkäikäisimmistä vanhan musiikin konserttisarjoista Suomessa. Pääasiassa talkoovoimin tehtyä sarjaa on toteutettu vuodesta 1989. Hämeenlinnassa syys -lokakuun vaihteessa järjestettävän tapahtuman taiteellinen johtaja on Sibelius-Akatemian huilunsoiton professori Mikael Helasvuo. (HäSa)

Menot