Uutiset

Musiikkitalo tahraa julkikuvaansa

Mollissa vellova keskustelu Musiikkitalosta – sen nykyisestä tilasta ja tulevaisuudesta – jatkuu kiihkeänä. Nyt iskee vuorostaan maailmalla arvostettu kapellimestari Jukka-Pekka Saraste Ilta-Sanomissa.

Musiikkitalo on Sarasteen mielestä kummallisessa jamassa. Syytä hän hakee talon hallituksesta ja sen aikanaan tekemässä kahden johtajan ratkaisussa. Mallia ei ajateltu loppuun, hän katsoo.

Musiikkitalon hallitus, jota johtaa Veikko Kunnas, kaiketi odotti, että toimitusjohtaja Kenneth Katterin ja johtaja Helena Hiilivirran samanaikaisen eron jälkeen pöytä on kerralla puhdistettu.

Yritys oli tuomittu epäonnistumaan. Hallitus teki virheen yksin siinä, että se kytki johtajien eron tiukasti talon keskittymiseen palvelutoimintaan. Näkemyksen mukaan rakennusvaihe on ohi ja nyt tarvitaan yhtä johtajaa.

Musiikkitalon rakentaminen oli asiallisesti ohi silloin, kun toimitusjohtajaksi – ja Hiilivirran esimieheksi – palkattiin Katter.

Jos rakentaminen oli irrallinen erityisosaamista vaativa projekti, miksi sitä johtamaan ei palkattu määräaikaista henkilöä?

Musiikkitalossa ei hallituksen mielestä ole työtä kahdelle johtajalle. Mikäli näin on, miksi talon veturiksi ei voinut jäädä joko Katter tai Hiilivirta?

Ei ole mikään salaisuus, että kaksikon väleissä oli ollut yhteisen työrupeaman ajan kitkaa. Virallisen ilmoituksen mukaan johtajat erosivat, aivan yhtä hyvin kyse saattoi olla asiallisesti potkuista.

Tiukassa paikassa johtajilla on tapana antaa kaksi vaihtoehtoa: joko saat potkut tai eroat vapaaehtoisesti kultaisella kädenpuristuksella, vuolailla kiitoksilla ja ainakin näennäisesti puhtaalla maineella hyvitettynä.

Kenneth Katter ja Helena Hiilivirta ovat olleet lähtönsä syistä aivan hiljaa.

Musiikkitalon hallituksen on paikallaan katsoa peiliin – ja myös kysyä, onko se tehtäviensä tasalla. Vähintään on lupa odottaa, että hallitus oppii virheistään ja löytää musiikin uudelle helsinkiläiselle kehdolle nopeasti työrauhan palautavan johtajan.

Avoimuus on käytetty ja kiitetty sana juhlapuheissa ja tiedottamista pohtivissa seminaareissa. Musiikkitalon myllerrys on jälleen kerran esimerkki siitä, miten pienessä roolissa avoimuus on arkisessa elämässä.

Hämärässä tehnyt kovat päätökset ja niiden puolittaiset selitykset julkisuudessa eivät kerta kaikkiaan istu Musiikkitalon tapaisen organisaation tiedottamisen punaiseksi langaksi.

Kapellimestari Saraste aistii maassa korkeakulttuurin vastaista ilmapiiriä, joka saattaa hänestä edelleen kärjistyä. Arviossa on perää, tosin vastustetaan Suomessa myös kevyttä kulttuuria, urheiluakin.

Taitamattomuus pelaa kortteja aina vastustajien käsiin. Nyt korkeakulttuurin arvostelijat pääsevät ilkkumaan, että Musiikkitaloon pantiin 150 miljoonaa euroa ja sillä saatiin aikaan lihava riita.

Kuitenkin talo kiinnostaa valtavasti yleisöä ja kerää kiitosta esiintyviltä taiteilijoilta!