Uutiset

Muurin jäänteet elävät korvien välissä

Teatterijohtaja Martin Heering on oikea henkilö arvioimaan, onko neljännesvuosisata riittävän pitkä aika neulomaan kaksi lähtökohdiltaan erilaista valtiota yhdeksi.
 
Nelikymppinen Heering on kotoisin Schleswig-Holsteinista, Länsi-Saksan pohjoisosista. Hän on opiskellut teatteritiedettä Leipizigissa ja asuu perheensä kanssa Dresdenissä. Kaksi viimeksi mainittua ovat itäsaksalaisia kaupunkeja nykyisestä Saksin osavaltiosta.
 
– Aluksi itäsaksalaisilla oli negatiivisia asenteita minua, länsisaksalaista kohtaan. Muurin murtumisen jälkeen tyypiteltiin kovasti, mutta se on minun mielestäni kuta kuinkin hävinnyt ainakin niissä piireissä missä itse liikun, Heering kertoo.
 
Heering myöntää, että vanhempien saksalaisten muistista ei erillään olo pyyhkiydy, mutta nuorten kohdalla ei muurista voi juuri puhua.
 
Saksojen väliset erot ovat Heeringin havaintojen mukaan vähämerkityksellisiä asioita, kuten se, että Itä-Saksassa annetaan käsipäivää tutuillekin, Länsi-Saksassa ei.
Dresdenin kaupungin toisella laidalla Prohlisissa DDR:n aikaan rakennetut tornitalot muistuttavat pystyyn nostettuja tulitikkulaatikkoja. Siellä ei jaeta Heeringin optimismia. Päiväkodin talonmies 
Jens Schirmer ei ole kovinkaan tyytyväinen siihen, mitä Saksassa on tapahtunut muurin murtumisen jälkeen. DDR:n vuosina hän tienasi nuohoojana 1 200 D-markkkaa, nyt nippa nappa tuhat euroa.
 
– Päiväkodin käyttövaroja leikataan koko ajan, mutta pakolaisille näyttää rahaa riittävän, Schirmer purkaa pettymystään.
 
Moni menetti työpaikkansa, kun DDR luhistui. Mutta kaikki eivät ole jääneet surkuttelemaan kohtaloaan. 
 
Petra Düring oli tutkijana instituutissa, joka suunnitteli teollisuuspakkauksia. Muurin murtumisen jälkeen hän kouluttautui uudelleen toimistotyöntekijäksi. Kolmen vuoden työttömyyden jälkeen tärppäsi. Siitä asti hän on paiskinut töitä firmassa, joka maksaa palkkaa 2 500–3 500 euroa kuukaudessa. Se on Düringin mukaan erinomainen ansio Itä-Saksassa.
 
– Yhdistyminen oli välttämätön ja hieno asia. Mutta muuri ei silti ole kokonaan hävinnyt, vaan voi vielä hyvin puhua idästä ja lännestä, Düring kiteyttää.
 
Alkujaan haukkumasanoina käytetyt termit ”ossi” (itäsaksalainen) ja ”wessi” (länsisaksalainen) sen sijaan ovat kadonneet arkikielestä. Niitä käytetään enää hupimielessä. 
 
Yhdistymisen voittajiin kuului myös Jürgen Tanneberg, joka sai pitää DDR:n aikaisen työpaikkansa kaupungin liikennelaitoksen osastopäällikkönä. DDR:n 800 D-markan tienesti nousi 6 000 D-markkaan järjestelmän vaihduttua.   Tilastot kertovat, että itäsaksalaiset ovat kuroneet umpeen elintasoeroa.
 
Asukasta kohti laskettu bruttokansantuote oli vuonna 1991 Itä-Saksassa vain 33 prosenttia Länsi-Saksan tasosta. Vuonna 2013 itäsaksalaiset olivat kirineet 66 prosenttiin länsiserkkujen tuloista.
Julkisella sektorilla ero on vielä pienempi: itäsaksalainen virkamies saa nyt 85 prosenttia länsikollegansa tuloista.
 
Työn tuottavuus on Itä-Saksassa yhä samassa suhteessa jäljessä Länsi-Saksan luvuista. Osaselittäjä on tuotantorakenne: Itä-Saksassa on paljon pieniä ja keskisuuria firmoja. 
Samoin työttömyys on idän osavaltioissa yhä keskimäärin viisi prosenttia korkeampi kuin lännessä. Kymmenen vuotta sitten ero oli kymmenen prosenttia.
 
Jürgen Tannebergilla on kaikki syy olla tyytyväinen muurin murtumiseen. Niin hän onkin, mutta kaikki ei ole hänen mielestään silti mennyt parempaan suuntaan.
 
– Yhteenkuuluvaisuuden tunne on kadonnut. Seinänaapurit tunnetaan, mutta ei juuri muita. Kaikki käpertyvät itseensä. Ja myös kademieli on tullut kuvaan mukaan, eläkkeellä oleva Tanneberg luettelee.
 
Kyse voi tosin olla myös maaseudun ja kaupungin eroista.
 
Yvonne Dähne on ruokakaupan myyjä Teupitzissa Brandenburgin osavaltiossa. Hänen mielestään on helppo huomata, kuka tulee idästä, kuka lännestä.
 
– Itäsaksalaiset ovat kiinnostuneita myös naapureidensa asioista: miten teillä menee, miten voin auttaa. Länsisaksalaiset paljon vähemmän, Dähne vertaa.
 
Tosin DDR:n aikaan tilanne oli tässä suhteessa hänestä vielä parempi, kun asioita tehtiin yhdessä. Yvonne Dähnen muistot ovat paljolti hänen vanhempiensa muistoja, sillä muurin murtuessa hän oli vasta aikuisuuden kynnyksellä.
 
– Monilla vanhemmillä ihmisillä on pelko työpaikan menettämisestä. He ovat kovassa paineessa, josta jotkut myös sairastuvat. Ennen oli rauhallisempaa ja turvallisempaa.
 
Tutkijoiden mukaan tyytyväisyys omaan elämään on suurin piirtein samalla tasolla Saksan eri osissa. Sen sijaan itäsaksalaisten kohdalla on saatu selvästi alhaisempia lukuja kuin länsisaksalaisten, kun on kysytty poliittiseen tai taloudelliseen järjestelmään liittyviä asioita. Vain 40 prosenttia itäsaksalaisista on sitä mieltä, että Saksan demokratiamalli on paras mahdollinen.
 
Länsisaksalaisten kohdalla prosenttiluku on 75, kertoo Allensbach-instituutin johtaja Renate Köcher.
 
Neljäsosa itäsaksalaisista pitää itsenään ”häviäjinä”.  
 
Heidrun Tanneberg muistuttaa yhdistymisen todellisista voittajista.
 
– Länsi on kyllä laittanut itäisiin osavaltioihin paljon rahaa, mutta ottanut kaikki firmat haltuunsa ja vetänyt niistä ulos kaiken minkä pystyi, Heidrun Tanneberg sanoo.
 
Rahansiirroissa hän viittaa jättimäisiin avustusohjelmiin (Aufbau Ost I ja II), joilla itäiset alueet on pyritty vetämään DDR:n aikaisesta rämettyneisyyden tilasta. 
 
Niihin on käytetty jo noin 200 miljardia euroa. Kakkosvaihe päättyy vuonna 2019, jolloin Itä-Saksan infrastruktuurin rakentamiseen ja muuhun pönkkään on käytetty 250 miljardia euroa valtion rahaa vuoden 1990 jälkeen. Tällä rahalla on muun muassa rakennettu tai kunnostettu 1 900 kilometriä moottoritietä itäisiin osavaltioihin.
 
Kyse on jättimäisestä tulonsiirrosta lännestä itään. Sitä on rahoitettu erityisverolla, jota ovat vuodesta 1991 alkaen maksaneet kaikki saksalaiset verovelvolliset. Tämän niin sanotun solidaarisuuslisän suuruus on yhä 5,5 prosenttia yksityishenkilön verokuormasta. Solidaarisuusvero herätti varsinkin alkuvaiheessa suurta närää Länsi-Saksassa, joka maksoi siitä leijonanosan.
 
Länsisaksalainen Martin Heering on pulittanut kiltisti idän jälleenrakennusveron. 
 
– Tässä tullaan Saksan liittotasavallan perusihanteisiin. Valtiomme on sillä tavalla rakennettu, että kaikilla osavaltioilla olisi suurin piirtein samanlaiset elinolosuhteet.
 
Petra Düring sanoo, ettei hän hän ajattele rahan tulevan lännestä vaan kaikilta työtätekeviltä saksalaisilta.
 
Raha on asia, joka tulee puheeksi, vaikka yrittäisi miten päin kääntää Saksan nykyhistoriaa. 28-vuotias Andrzej Ganschinietz on puolalaista sukua mutta syntynyt ja asunut koko ikänsä Dresdenissä. Hän työskentelee painotuotteita valmistavassa firmassa.
 
– Nuorempana kuulin aina, että länsisaksalaiset asuvat isommissa asunnoissa ja tienaavat enemmän. Tästä syystä olin huomaavani, että länsisaksalaiset käyttäytyivät usein epäkohteliaasti. Vähän siihen tyyliin, että kun on paljon rahaa, voi tehdä mitä lystää, Ganschinietz selvittää.
 
Hänellä ei ole mitään aikeita muuttaa pois kotiseudultaan, vaikka tietää monien lähteneen länteen.
 
Saksojen yhdistymistä seurasi voimakas muuttoliike länteen, sillä DDR:n teollisuus katosi kartalta lähes yhtä perusteellisesti kuin DDR:n valtio. Jotain sentään jäi ja parhaissa tapauksissa jopa tuotemerkki. Radeberger Exportbrauerei on suuri olutpanimo Radebergin pikkukaupungissa lähellä Dresdeniä. 140 vuotta vanha panimo kesti DDR:n vuodet, ja Radeberger on Saksojen yhdistyttyä kasvanut kymmenen eniten myydyn olutmerkin joukkoon Saksassa.
 
Radebergerin henkiinjäämisen salaisuus lienee se, että DDR piti kiinni oluenpanemisen perinteestä. Radeberger-olutta ja paria muuta huippumerkkiä vietiin ulkomaille – Itä-Eurooppaan mutta myös moniin länsimaihin. DDR:n kommunistijohto sai niistä suuresti kaipaamiaan valuuttatuloja.
 
Tämä tarkoitti toisaalta sitä, että tavalliselle kansalle Radebergeriä oli tarjolla vain harvoin. Sitä ilmestyi kauppoihin ilman ennakkovaroitusta ja yleensä viiden pullon ostorajoituksen kanssa.
Nyt Radeberger Pilsner maistuu myös länsisaksalaisten janoisten huulilla.
 
Kovin paljon muuta itäsaksalaista ei ole länteen siirtynytkään. DDR:ssä kehitellyt liikennevalohahmot – mies ja nainen – ovat nyt yleisesti käytössä myös lännessä. Teinien kirkollisen konfirmaation maallinen versio, Jugendweihe, on jonkin verran levinnyt myös länteen. Itä-Saksassa tämän aikuistumisriitin suorittaa yhä 95 prosenttia teineistä. Seurakuntajäsenyys ei ole Itä-Saksassa sanottavasti yleistynyt.
 
Eroja siis on, mutta yhtäläisyyksiä vielä enemmän. Moni saksalainen sanoo, että kahtiajaon aika ei voinut olla jättämättä jälkiä. Kokemus kahdessa Saksassa asumisesta on niin erilainen. Nuoret saksalaiset sen sijaan pitävät itseään ensisijaisesti saksalaisina.
 

Asiasanat

Päivän lehti

25.10.2020

Fingerpori

comic