Uutiset

Muurin tekijät tulivat muurin takaa

Harva Hämeenlinnan luonnonkauniilla paikoilla liikkuvista tietää, että kauneus on pitkälti rikollisten ansiota.

Hämeenlinnan kaupunki työllistää jatkuvasti noin viittätoista Vanajan vankilasta ja siihen kuuluvasta Ojoisten entisestä työsiirtolasta tulevaa vankia. He sovittavat tekojaan tekemällä töitä kaupungin puistoissa ja puutarhoissa.

Tuorein näyte vankien taidoista löytyy Aulangon Mäntykärjestä, missä puolen kilometrin mittainen pätkä uutta rantamuuria syntyi vankien tekemänä. Ojoisten osaston vangit ovat rakentaneet muuria kahden vuoden ajan. Vain aivan keskitalvella on työmaalla ollut hiljaista.

Kaupungin viheraluesuunnittelija Susanna Lappalainen hyrisi tyytyväisyyttään vasta valmistunutta muuria torstaina katsellessaan.

-Tällaisen kivimuurin tekeminen on niin käsityövaltaista työtä, että kaupungilla ei ikinä olisi ollut varaa teettää sitä muulla tavalla, Lappalainen sanoo.


Kukaan ei ole karannut

Vankilanjohtaja Marjatta Kurrin mukaan työ tekee vankila-ajasta mielekkäämpää ja samalla auttaa sopeutumaan takaisin yhteiskuntaan.

-Näiltä työmailta ei kukaan ole lähtenyt karkuun, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut. Tekijät ovat selvästi ylpeitä työstään, Kurri sanoo.

Vankityöllä on Hämeenlinnassa pitkät perinteet. Kurrin mukaan esimerkiksi Kaupunginpuisto on aikanaan rakennettu suureksi osaksi pakkolaitos- ja velkavankien työllä.

-Silloin työllä oli tosin ihan eri tavoitteet ja tarkoitukset. Ei puhuttu mistään vapauteen valmentamisesta, hän muistuttaa.

Vangit saavat työstään noin 6 – 7,5 euron tuntipalkkaa, josta he maksavat ylläpitonsa ja muut menonsa sekä mahdolliset elatus- ja vahingonkorvausmaksut. Vankien työnjohtajina toimivat kaupungin työntekijät.


Vanhan mallin mukaisesti

Mäntykärjen uusi rantamuuri korvaa Aulangon perustajan Hugo Standertskjöldin aikanaan rakennuttaman rantamuurin.

Puistopuutarhuri Jouko Keskimaan mukaan muuri on rakennettu niin, että sen pitäisi kestää yhtä kauan kuin alkuperäisenkin. Hyvin perustetulle ja tuetulle kivimuurille satakaan vuotta ei ole ikä eikä mikään.

Muurin lisäksi Aulangolla uudistetaan tänä kesänä myös opasteita. Kaupunki, Metsähallitus ja muut maanomistajat yhtenäistävät opasteensa uuden ilmeen mukaiseksi.

Syksyllä valmistuu alueen uusi luonnonhoitosuunnitelma ja Aulangontien puukujanteen kunnostusta jatketaan ensi kesänä hotellilta Katajistoon päin.

Aulangon alueen kehittämistä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi linjaavasta luonnonhoitosuunnitelmasta pääsevät kaikki halukkaat sanomaan kantansa syksyllä järjestettävässä yleisötilaisuudessa. (HäSa)